Etusivu » Yhteiskunnassa » PAM on kansainvälinen » Eurooppalainen yhteistyö Eurooppalainen yhteistyö ja vaikuttaminen Tavoitteenamme on reilujen sisämarkkinoiden ja oikeudenmukaisen työelämän edistäminen EU:n alueella. Edistämme alakohtaista työehdoista sopimista ja pyrimme lisäämään työehtosopimusten kattavuutta Euroopassa. PAM on kansainvälinen Yhteistyötä yli rajojen Pohjoismainen yhteistyö Eurooppalainen yhteistyö Solidaarisuushankkeet Meille tärkeimmät EU-aloitteet ovat viime vuosina koskeneet yritysvastuuta, palkka-avoimuutta, alustataloudessa työskentelevien työoloja ja eurooppalaisia yritysneuvostoja (EWC). Yritysvastuudirektiivi Tavoitteenamme ovat EU-tason säännökset, joilla voidaan estää ihmisoikeusloukkaukset ja turvata työntekijöiden oikeuksien toteutuminen yritysten alihankintaketjuissa. Palkka-avoimuus Kannatamme palkka-avoimuutta, joka edistää miesten ja naisten samapalkkaisuutta muun muassa palkkauksen läpinäkyvyyden avulla. Alustatalousdirektiivi Olemme ajaneet vahvaa lakia, joka takaisi alustoilla työskentelevien ammattiaseman määrittämisen työntekijäksi silloin, kun työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät. EU:n työ- ja sosiaaliministerit hyväksyivät maaliskuussa 2024 Euroopan Parlamentin kanssa syntyneen sovun alustatyödirektiivistä. Direktiivi parantaa alustatyötä tekevien työoloja ja selkeyttää työn pelisääntöjä. Direktiivi tuo uutena Suomen lainsäädäntöön työsuhdeolettaman. Sen mukaan alustan kautta tehtävä työ katsottaisiin lähtökohtaisesti työsuhteiseksi. Kansallisesti määritellään kriteerit olettamalle. Olettaman voisi kumota. Työtä välittävän digitaalisen alustan pitäisi pystyä osoittamaan, ettei kyseessä ole työsuhde. Jäsenvaltiolla on kaksi vuotta aikaa tuoda direktiivi lainsäädäntöön. Eurooppalaiset yritysneuvostot EWC-sääntelyn osalta olemme pyrkineet vahvistamaan nykysääntelyä. Muun muassa siten, että EWC-toiminnan laiminlyömisestä aiheutuisi seuraamuksia yrityksille myös Suomessa ja että työntekijäpuolen mahdollisuudet saada oikeussuojaa paranisivat. Algoritmijohtaminen Algoritmisella johtamisella tarkoitetaan esihenkilötyöhön perinteisesti liitettyjen tehtävien kuten työn järjestämisen, työnohjauksen, valvonnan, arvioinnin ja palkitsemisen toteuttamista osin tai kokonaan automaattisilla järjestelmillä. Algoritminen johtaminen on jo läsnä yksityisten palvelualojen arjessa. Kun algoritmista johtamista, työntekijädataa ja tekoälyn käyttöä työpaikoilla koskevaa sääntelyä kehitetään EU-tasolla PAM pitää tärkeänä seuraavien asioiden huomioimista. Työntekijöiden kanssa käytävää dialogia ja vaikutusmahdollisuuksia, kun algoritmejä ja tekoälyjärjestelmiä otetaan käyttöön ja kehitetään. Henkilöstön pitäisi tietää ja arvioida, mitä dataa ja mihin tarkoituksiin sitä kerätään. Automaattisten ja puoliautomaattisten päätöksentekojärjestelmien riskit on arvioitava kattavasti. Ammattiliitoille on saatava mahdollisuus oikaista johtamiseen tai työntekijöitä koskevaan dataan liittyviä väärinkäytöksiä esimerkiksi ryhmäkanteilla. Lue tästä PAMIn kannat. Jäsenyytemme eurooppalaisissa järjestöissä UNI Europa UNI Europa on eurooppalainen ammattiliittojen liitto, joka edustaa eri alojen ammattiliittoja ja niiden jäseniä Euroopassa. Sen tavoitteena on edistää työntekijöiden oikeuksia ja etuja eri aloilla, muun muassa palvelualoilla. UNI Europa toimii yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa parantaakseen työolosuhteita ja edistääkseen sosiaalista oikeudenmukaisuutta Euroopassa. UNI Europa on eurooppalainen vastine UNI Globalille. EFFAT EFFAT, European Federation of Food, Agriculture and Tourism Trade Unions, on eurooppalainen ammattiliittojen liitto, joka edustaa elintarvike-, maatalous- ja matkailualojen ammattiliittoja ja niiden jäseniä Euroopassa. Sen tavoitteena on edistää työntekijöiden oikeuksia ja etuja näillä aloilla. EFFAT keskittyy muun muassa edistämään työturvallisuutta ja -terveyttä, parantamaan työntekijöiden koulutusmahdollisuuksia sekä edistämään kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisiä käytäntöjä alan toimijoille. EFFAT on eurooppalainen vastine globaalille IUF:lle. Kysyttävää? Ole yhteydessä asiantuntijaamme. Tiina Huotari kansainvälisten asioiden asiantuntija, Ennakoiva työehtotoiminta -osasto tiina.huotari@pam.fi EU-asiat, pohjoismainen yhteistyö, EWC-asiat Yhteiskuntapoliittinen yksikkö Keskustoimisto Ajankohtaista Katso kaikki Uutiset EU kansainvälinen toiminta matkailu- ja ravintola-ala Annika Rönni-Sällinen EFFAT:n puheenjohtajaksi 28.11.2024 Uutiset EU lainsäädäntö Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista 1.10.2024 Blogit alustatalous EU lainsäädäntö Yritysvastuu Nämä ovat työelämävaalit 1.6.2024 Blogit EU lainsäädäntö politiikka tasa-arvo Voiko EU tehdä hyvää työntekijöille? 17.5.2024 Blogit EU politiikka talous toimeentulo Moi! Kiinnostaako oman elämän asiat? 2.5.2024 Uutiset EU politiikka sopimusjärjestelmä talous tasa-arvo Vappupuheissa haastettiin hallituksen politiikkaa: ”Suomen on pystyttävä parempaan” 1.5.2024 Artikkelit alustatalous EU kestävä kehitys Yritysvastuu EU-vaaleissa on kyse demokratiasta ja ihmisoikeuksista 8.4.2024 Uutiset EU kestävä kehitys lainsäädäntö Yritysvastuu EU-maat hyväksyivät yritysvastuudirektiivin 18.3.2024 Uutiset alustatalous EU Ruokalähettien ja muiden alustatalouden työntekijöiden asema parantumassa EU-direktiivin myötä 13.3.2024 Uutiset EU politiikka Euroopan parlamentti tiukentaa suhtautumistaan verkkokauppayhtiö Amazoniin 1.3.2024
Tiina Huotari kansainvälisten asioiden asiantuntija, Ennakoiva työehtotoiminta -osasto tiina.huotari@pam.fi EU-asiat, pohjoismainen yhteistyö, EWC-asiat Yhteiskuntapoliittinen yksikkö Keskustoimisto
Uutiset EU kansainvälinen toiminta matkailu- ja ravintola-ala Annika Rönni-Sällinen EFFAT:n puheenjohtajaksi 28.11.2024
Uutiset EU lainsäädäntö Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista 1.10.2024
Uutiset EU politiikka sopimusjärjestelmä talous tasa-arvo Vappupuheissa haastettiin hallituksen politiikkaa: ”Suomen on pystyttävä parempaan” 1.5.2024
Artikkelit alustatalous EU kestävä kehitys Yritysvastuu EU-vaaleissa on kyse demokratiasta ja ihmisoikeuksista 8.4.2024
Uutiset EU kestävä kehitys lainsäädäntö Yritysvastuu EU-maat hyväksyivät yritysvastuudirektiivin 18.3.2024
Uutiset alustatalous EU Ruokalähettien ja muiden alustatalouden työntekijöiden asema parantumassa EU-direktiivin myötä 13.3.2024
Uutiset EU politiikka Euroopan parlamentti tiukentaa suhtautumistaan verkkokauppayhtiö Amazoniin 1.3.2024