Etusivu » Yhteiskunnassa » PAM ottaa selvää » Kaikki tutkimukset ja kyselyt » Aikuiskoulutusselvitys 2024 06.09.2024 Aikuiskoulutusselvitys 2024 PAMin jäsenet suhtautuvat koulutukseen ja itsensä kehittämiseen positiivisesti, mutta lähes 40 prosenttia oli sitä mieltä, ettei heillä ole siihen varaa. PAMin aikuiskoulutusselvitys: Selvitys toteutettiin verkkokyselynä. Kyselyyn vastasi noin 3000 kyselyn saanutta liiton jäsentä. Vastausprosentti on noin 10. – Tämä on hyvä uutinen. Nostoja tuloksista PAMin jäsenten keskuudessa on selkeää halua nostaa omaa koulutustasoa. Reilusti yli puolet haavailee jonkin tutkinnon suorittamisesta tulevaisuudessa. Taloudellisesti tähän ei koeta olevan varaa. Tulokset ovat huolestuttavia, kun niitä peilaa hallituksen koulutuspoliittisiin päätöksiin. Hallituksen tavoite on siirtää vastuuta aikuisten kouluttautumisesta enemmän työntekijälle itselleen – myös taloudellisesti. Selvityksen mukaan palvelualojen työntekijöillä ei ole tähän varaa, 73 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että työnantajien pitää olla vastuussa työntekijöidensä koulutuksesta. Vain 28 prosenttia on sitä mieltä, että työnantaja ei tarjoa tarpeeksi työaikana tapahtuvaa ammattitaitoa tukevaa koulutusta. Tämä kertoo siitä, että työnantajilla ja työntekijöillä on yhteisiä intressejä huolehtia työpaikkojen osaamistasosta. Vastaukset kertovat myös siitä, että koulutuksen ei useinkaan koeta johtavan työpaikalla uusiin tehtäviin tai parempaan palkkaan. Koulutusta arvostetaan Yli 2/3 PAMin aikuiskoulutusselvitykseen vastanneista piti uuden oppimista ja kouluttautumisesta itseisarvoisen tärkeänä. 57 prosenttia vastaajista haaveilee tutkinnon suorittamisesta tulevaisuudessa. yli puolet haaveilee korkeakouluopinnoista. Paljon esteitä osallistumisessa Vain 12 prosenttia vastaajista koki, että heillä olisi varaa jäädä opintovapaalle Lhes 40 prosenttia oli sitä mieltä, että kouluttautuminen on liian kallista eikä heillä ole siihen varaa. Tutustu tarkemmin tuloksiin Katso diat tai lataa ne. aikuiskoulutusselvitysepLataa