Hyppää sisältöön
Etusivu » Lakot

Lakot ja työtaistelut

Lakkoja ja muita työtaistelutoimia on julistettu kaupan alalle ja hiihtokeskusalalle. Lakoilla vaaditaan reilua palkankorotusta ja parannuksia työehtoihin. Nyt on aika toimia yhdessä!

Kaupan alan lakko maaliskuussa

Palvelualojen ammattiliitto PAM on julistanut lakon ja muita työtaistelutoimia kaupan alalle.

Lakko koskee kaikkia kaupan alan työntekijöitä ja esihenkilöitä, jotka työskentelevät lakon piirissä olevissa yrityksissä. Lakko koskee myös vuokratyöntekijöitä.

Lakon aikana työntekijät eivät tee töitä eikä palkkaa makseta. PAM pitää huolta jäsenistään lakon aikana neuvomalla ja tukemalla lakkoon liityvissä asioissa. Jäsenille maksetaan lakkopäivistä lakkoavustusta.

Lue lisää tes-neuvotteluista ja PAMin tavoitteista täältä.

Käyttötavara-, erikois- ja tukkukaupan lakko

Lakko alkaa torstaina 20.3.2025 klo 05.00 ja päättyy perjantaina 21.3.2025 klo 23.59 tai ennen klo 23.59 alkaneen työvuoron päätyttyä.

Lakko koskee alla mainittujen yritysten kaikkia toimintoja eli muun muassa myymälöitä, logistiikkaa ja konttoritoimintoja.

  • Ahlsell Oy
  • Akateeminen Kirjakauppa Oy
  • Berner Oy
  • Biltema Suomi Oy
  • Clas Ohlson Oy
  • Dahl Suomi Oy
  • Etra Oy
  • Kaikki Gigantit
  • Hankkija Oy
  • Ikea Oy
  • IKH Oy
  • IKH Retail Oy
  • Indoor Group Oy (Sotka ja Asko)
  • Instru Optiikka Oy
  • Jula Finland Oy
  • Jysk Oy
  • Kärkkäinen Oy
  • Kaikki Löytötexit
  • Maskun Kalustetalo Oy
  • Kaikki Mini-Manit
  • Motonet Oy
  • Musti ja Mirri Oy
  • Normal Finland Oy
  • Oy Örum Ab
  • Peten Koiratarvike Oy
  • Power Finland Oy
  • Puuilo Tavaratalot Oy
  • Rexel Finland Oy
  • Rusta Finland Oy
  • Kaikki Saiturin Pörssit
  • Silmäasema Optiikka Oy
  • Sonepar Suomi Oy (SLO)
  • Suomalainen Kirjakauppa Oy
  • Kaikki Talouspörssit
  • Tiger Stores Oy
  • Tools Finland Oy
  • Veken Kaluste Oy
  • Veljekset Keskinen Oy
  • Verkkokauppa.com Oyj
  • Würth Elektronik Oy
  • Würth Oy

Käyttötavara-, erikois- ja tukkukaupan lakkojen piirissä on noin 20 000 työntekijää.

Lakossa ovat muun muassa kaikki Ikeat, Askot, Sotkat, Maskut, Gigantit, Verkkokauppa.comit, Powerit, Motonetit, Normal-myymälät, Tiger-myymälät, Musti ja Mirri -myymälät, Suomalaiset Kirjakaupat, Instrumentariumit ja Silmäasemat.

Muista tarkistaa onko oma työpaikkasi lakon piirissä yllä olevasta listauksesta.

Lakkoavustus

Olet oikeutettu lakkoavustukseen, kun olet liittynyt PAMin jäseneksi viimeistään ensimmäisenä lakkopäivänä tai olet jonkun muun SAK:laisen ammattiliiton maksava jäsen. PAM maksaa lakkoavustusta 100 €/päivä. YTK ei ole ammattiliitto eikä se maksa lakkoavustusta.

Lakkoavustus maksetaan niille työntekijöille, joilla olisi ollut vähintään neljän tunnin työvuoro lakon aikana ja joille syntyy tämän vuoksi ansionmenetystä. Ennakonpidätyksen jälkeen lakkoavustus on 66,40 €/päivä. Lakkoavustuksen hakulomake aukeaa perjantaina 21.3.

Usein kysytyt kysymykset lakosta

Kyllä voit. Kaupan alan lakko on laillinen ja siitä on ilmoitettu lain vaatimalla tavalla. Lakko-oikeus ja oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen on Suomessa vahvasti laissa suojattu. Ammattiliittoon kuulumisen ja lakkoon jäämisen perusteella ei saa työntekijöitä asettaa eriarvoiseen asemaan.

Työskentelen Normalilla, koskeeko lakko minua? Kyllä koskee.

Työskentelen Ikean noutovarastolla, koskeeko lakko minua? Kyllä koskee, lakko koskee kaikkia Ikea Oy:n toimintoja.

Olen vuokratyöntekijä ja teen töitä kohteissa, johon lakko on ilmoitettu. Koskeeko lakko minua? Kyllä koskee.

Työskentelen 0-tuntisopimuksella. Minulle on tarjottu töitä kohteesta, johon lakko on ilmoitettu. Koskeeko lakko minua? Kyllä koskee.

  • Jos sinulla on työtä lakon piiriin kuuluvassa yrityksessä, älä mene töihin. Erillistä lakkoon ilmoittautumista ei tarvita.
  • Jos olet työssä, kun lakko alkaa, keskeytä työt.
  • Tee töiden lopettamistyöt ennen lakon alkamista normaalisti ja lähde työvuorosta silloin, kun lakko alkaa.

  • Jos lakko päättyy kesken työvuoron, työhön ei palata saman työvuoron aikana.
  • Seuraavaan työvuoroon palataan ennalta laaditun työvuorolistan mukaisesti tai muutoin erikseen sovitulla tavalla.

Kaupan alalla voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä tilapäisen siirron kielto

Koko kaupan alalla on voimassa työntekijöitä ja esihenkilöitä koskeva vuoronvaihtokielto, tilapäisen siirron kielto ja ylityökielto.

Ylityökiellon aikana työntekijät eivät tee ylitöitä.

Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. Ylityö on aina vapaaehtoista työntekijälle, ja ylityökiellon aikana työntekijät käyttävät oikeuttaan kieltäytyä työnantajan tarjoamasta ylityöstä.

Ylityökiellon aikana työaikapankkiin tai vastaaviin järjestelmiin ei kerry työtä. Lisäksi ulkopuolisen työvoiman, kuten vuokratyöntekijöiden tai tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden, käyttöä ei hyväksytä, jos sillä pyritään kiertämään laillista ylityökieltoa.

Lisätietoja ylityöstä palvelualoilla

Lisätyö

Osa-aikaisia työntekijöitä koskevat samat tuntirajaukset. He voivat kuitenkin ottaa vastaan lisätyötä ylityörajaan, eli 40 tuntiin viikossa asti, myös ylityökiellon ollessa voimassa.

PAM on työtaistelutoimenpiteenä julistanut koko kaupan alalle vuoronvaihtokiellon.

  • Vuoronvaihtokiellon aikana työntekijät eivät sovi työnantajan aloitteesta työvuorojen vaihtamisesta tai tee työaikaan muitakaan työnantajan esittämiä muutoksia.
  • Työpaikalle saavutaan ja sieltä poistutaan työvuoroluetteloon merkityn työvuoron mukaisesti.
  • Vuoronvaihto tarkoittaa työvuorolistassa julkaistun työvuoron siirtämistä toiseen ajankohtaan.

Työntekijä siis noudattaa työvuoroluetteloon merkittyjä työajan alkamis- ja päättymisajankohtia, kuten ne on sinne vahvistettu. Älä siis vaihda vuoroa työnantajan aloitteesta.Työntekijän omasta aloitteesta tekemä vuoronvaihto on edelleen mahdollista.

Esimerkiksi: Sinulla on työvuoro tiistaina 4.2. Työnantaja haluaa vaihtaa työvuorosi perjantaille 7.2. Älä suostu vuoronvaihtoon.

Lisätyö

Osa-aikatyöntekijä voi halutessaan vastaanottaa lisätyötä vuoronvaihtokiellon aikana.

Lisätyötä on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Tehtyä lisätyötä ei voida vähentää jäljellä olevan tasoittumisjakson tunneista.

PAM on työtaistelutoimenpiteenä julistanut koko kaupan alaa koskevan tilapäisen siirron kiellon.

Kielto tarkoittaa, ettei työntekijöitä voida siirtää heidän vakiintuneesta työskentelypaikasta tai työtehtävästä toiseen. Kaupan alan työntekijät tekevät töitä vain vahvistetun työvuorolistan mukaisesti, mutta lisätöitä heillä on mahdollisuus ottaa vastaan.

Kaikista työnantajan ehdottamista siirroista oman vakiintuneiden työskentelypaikkojen ulkopuolelle kieltäydytään. Kun kyseessä on ammattiliiton julistama työtaistelutoimenpide, ei työntekijään voida kohdentaa työnantajan vastatoimenpiteitä.

Mikäli sinuun kohdistuu työnantajan vastatoimia, ota yhteyttä omaan luottamusmieheen tai omaan aluetoimistoon. Työnantaja ei voi vedota siihen, että olet työsopimuksen mukaan velvollinen suorittamaan työtä myös muissa yrityksen toimipaikoissa.

Jos työsopimuksessasi on määritelty niin, että kierrät useissa työskentelypaikoissa eikä sinulla ole kiinteää työskentelypaikkaa, teet vain normaalit työsi. Siirtoa ei saa tehdä normaalien työskentelypaikkojesi ulkopuolelle.  

  • Teen keikkaa henkilöstövuokrausyrityksen kautta ravintola-alalle. Kieltäydynkö siirroista?  Työtaistelu koskee kaupan alaa. Voit ottaa keikkatyötä vastaan jonkin muun alan työtehtäviin. Lakkotilanteessa työntekijöiden tulee kieltäytyä työstä lakonalaisissa kohteissa. 
  • Mitä teen, jos työnantaja pyytää siirtymään toiseen työskentelypaikkaan?  Älä siirry toiseen työskentelypaikkaan, jossa et ole vakiintuneesti tehnyt töitä tai jossa et ole ennen työskennellyt vaan tee työsi vahvistetun työvuorolistan mukaisesti.
  • Minulla on normaalistikin useampi työskentelypaikka. Voinko tehdä nyt töitä useassa työskentelypaikassa?  Kyllä voit, jos vahvistettu työvuorolistasi sisältää normaalisti töitä eri vakiintuneissa toimipaikoissa.

Lakkoavustus kaupan alan lakoista viikolla 8

Olet oikeutettu lakkoavustukseen, jos olet liittynyt PAMin jäseneksi viimeistään ensimmäisenä lakkopäivänä tai olet jonkun muun SAK:laisen ammattiliiton maksava jäsen. PAM maksaa lakkoavustusta 100 €/päivä. Lakkoavustus maksetaan niille työntekijöille, joilla olisi ollut vähintään neljän tunnin työvuoro lakon aikana ja joille syntyy tämän vuoksi ansionmenetystä. Ennakonpidätyksen jälkeen lakkoavustus on 66,40 €/päivä.

Hakemuksen täyttöohjeet

Täytä lomake huolellisesti. Lakkoavustusta voi hakea vain kerran ja se tulee hakea kuukauden kuluessa lakon päättymisestä.

Valitse lakko, joka koskee sinua.

  • Logistiikka (varastot) 17.–20.2., lakkoavustusta voi hakea 19.2. alkaen
  • Kaupan (myymälät) 19.–22.2., lakkoavustusta voi hakea 21.2. klo 15 alkaen.


Jos huomaat lomakkeen lähettämisen jälkeen, että siinä oli virheellistä tai puutteelista tietoa, ota yhteyttä osoitteeseen lakko@pam.fi.

Usein kysytyt kysymykset lakosta

Onko lakko laillinen? Kyllä on. PAMin hallitus on tehnyt asiasta järjestöpäätöksen ja ilmoittanut siitä lain vaatimalla tavalla.

Työskentelen Osuuskaupalla tai K-ryhmän kauppiaalla verkkokauppakeräilijänä, koskeeko lakko minua? Kyllä koskee

Työskentelen K-marketissa koskeeko lakko minua? Kyllä koskee

Työskentelen Emotionissa, koskeeko lakko minua? Kyllä koskee

Työskentelen Osuuskaupan kampaamossa, koskeeko lakko minua? Kyllä koskee

Olen menekinedistäjänä, koskeeko lakko minua? Mikäli työssäsi sovelletaan kaupan työehtosopimusta, olet lakon piirissä.

Olen vuokratyöntekijä ja teen töitä kohteissa, johon lakko on ilmoitettu. Koskeeko lakko minua? Kyllä koskee.

Työskentelen 0-tuntisopimuksella. Minulle on tarjottu töitä kohteesta, johon lakko on ilmoitettu. Koskeeko lakko minua? Kyllä koskee.

  • Jos sinulla on työtä lakon piiriin kuuluvassa yrityksessä, älä mene töihin. Erillistä lakkoon ilmoittautumista ei tarvita.
  • Jos olet työssä, kun lakko alkaa, keskeytä työt.
  • Tee töiden lopettamistyöt ennen lakon alkamista normaalisti ja lähde työvuorosta silloin, kun lakko alkaa.

  • Jos lakko päättyy kesken työvuoron, työhön ei palata saman työvuoron aikana.
  • Seuraavaan työvuoroon palataan ennalta laaditun työvuorolistan mukaisesti tai muutoin erikseen sovitulla tavalla.

Tarkista ja päivitä jäsentietosi

On tärkeää, että jäsentietosi (mm. työpaikka ja yhteystiedot) ovat PAMin jäsenrekisterissä oikein, jotta voimme viestiä sinulle ajankohtaisista asioista. Voit tarkistaa ja päivittää tietosi PAMin asiointipalvelussa.

Työskenteletkö lakkokohteessa, mutta et ole vielä PAMin jäsen?

Täytä tietosi, niin saat sähköpostitse heti lisätietoa lakosta, lakkoavustuksesta ja työehtosopimusneuvotteluista. Tilaus on tarkoitettu työntekijöille, jotka eivät ole vielä PAMin jäseniä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tietosuojaseloste

PAM kerää tällä lomakkeella antamasi tiedot PAMin viestintää ja markkinointia varten.

Yhteystietojasi käsitellään luottamuksellisesti, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille.

Lomakkeen täyttämällä annat PAMille luvan lähettää sinulle sähköistä suoramarkkinointia. Suoramarkkinointi keskittyy palvelualojen työntekijöille suunnattuihin etuihin, liittoon liittymisen hyötyihin sekä PAMin toimintaan.

Henkilötietojasi säilytetään vain niin kauan kuin se on viestinnän kannalta tarpeellista, kuitenkin enintään vuoden 2025 loppuun saakka. Sinulla on oikeus pyytää tietojesi poistamista tai korjaamista viestinta(a)pam.fi

Hiihtokeskusalan lakko

Hiihtokeskusalan lakko alkaa 3.3.2025 klo 00.01 ja päättyy 4.3.2025 klo 23.59 tai sitä ennen alkavan vuoron päättymiseen, mikäli ennen lakon alkua ei ole saavutettu sovintoa osapuolten välillä.

Lakko koskee hiihtokeskusalan työehtosopimuksen mukaista työtä seuraavissa yrityksissä:

  • Hiihtokeskus Iso Ylläs Oy (Ylläs, Kolari)
  • Huippupaikat Oy (Vuokatti, Sotkamo; Tahko, Tahkovuori ja Kasurila, Siilinjärvi)
  • Oy Levi Ski Resort Ltd (Kittilä)
  • Pyhätunturi Oy (Pyhä, Pelkosenniemi)
  • Rukakeskus Oy (Kuusamo)
  • Ylläs-Ski Oy (Äkäslompolo) 

Lakko ei koske hätätyötä eikä tehtäviä, joissa se vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai ihmishenkiä.  

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voimassa

PAMin hallitus on myös päättänyt ylityö- ja vuoronvaihtokielloista hiihtokeskusalalle 3.2.2025 klo 00.01 alkaen. Ne ovat voimassa toistaiseksi.

Mitä ylityökielto tarkoittaa?

Ylityökielto tarkoittaa sitä, että työntekijä ei tee ylityötä työnantajan pyynnöstä. Ylityö on aina vapaaehtoista työntekijälle ja siitä on oikeus kieltäytyä.

  • Kieltäydy ylityöstä – sinulla on siihen oikeus  

Mitä vuoronvaihtokielto tarkoittaa? 

Vuoronvaihto tarkoittaa työvuorolistassa julkaistujen työvuorojen vaihtamista toiseen työvuoroon riippumatta siitä, tehdäänkö vaihto päittäin toisen vuoron kanssa tai muutetaanko vain kyseisen työvuoron ajankohtaa (esimerkiksi alkamisaikaa). 

Vuoronvaihtokiellon aikana työntekijät eivät sovi työnantajan kanssa työvuorojen vaihtamisesta tai tee työaikaan muitakaan työnantajan esittämiä muutoksia. Työpaikalle saavutaan ja sieltä poistutaan täsmällisesti työvuoroluetteloon merkityn työvuoron mukaisesti. Kiellon aikana ei kerrytetä liukumia eikä työaikapankkeja. 

  • Älä vaihda työvuoroja vuoronvaihtokiellon aikana

PAM maksaa lakkoavustusta jäsenilleen

Olet oikeutettu lakkoavustukseen, jos olet liittynyt PAMin jäseneksi viimeistään ensimmäisenä lakkopäivänä. PAM maksaa jäsenilleen lakkoavustusta 100 €/päivä. Lakkoavustus maksetaan niille työntekijöille, joilla olisi ollut vähintään neljän tunnin työvuoro lakon aikana ja joille syntyy tämän vuoksi ansionmenetystä. Ennakonpidätyksen jälkeen lakkoavustus on 66,40 €/päivä.

Voit hakea lakkoavustusta tiistaina 4.3. klo 16.00 alkaen.

Usein kysytyimmät kysymykset lakosta

Hiihtokeskusalan lakkoon voivat osallistua kaikki hiihtokeskusalan työehtosopimuksen alaista työtä tekevät työntekijät, joiden työpaikka on lakkokohteiden listalla – myös he, jotka eivät kuulu ammattiliittoon. Lakko-oikeus koskee yhtä lailla myös kausityöntekijöitä ja vuokratyöntekijöitä. 

Jos työskentelet lakkokohteessa, kannusta työkavereitasi osallistumaan, jaa tietoa ja suosittele PAMin jäsenyyttä niille, jotka eivät vielä kuulu liittoon.

Kyllä. Työntekijät saavat laillisesti osallistua työntekijäjärjestön päättämään työtaisteluun silloin kun työehtosopimus eli tes ei ole voimassa. Tällainen tilanne on tällä hetkellä hiihtokeskusalalla, jossa työehtosopimus päättyi tammikuun lopussa. 

Työnantaja ei voi kohdistaa lakkoon osallistuneille sanktioita, kuten esimerkiksi antaa varoituksia tai irtisanoa ketään lakon vuoksi. 

Tarkista ja päivitä jäsentietosi

On tärkeää, että jäsentietosi (mm. työpaikka ja yhteystiedot) ovat PAMin jäsenrekisterissä oikein, jotta voimme viestiä sinulle ajankohtaisista asioista. Voit tarkistaa ja päivittää tietosi PAMin asiointipalvelussa.

Työskenteletkö lakkokohteessa, mutta et ole vielä PAMin jäsen?

Täytä tietosi, niin saat sähköpostitse heti lisätietoa lakosta, lakkoavustuksesta ja työehtosopimusneuvotteluista. Tilaus on tarkoitettu työntekijöille, jotka eivät ole vielä PAMin jäseniä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Tietosuojaseloste

PAM kerää tällä lomakkeella antamasi tiedot PAMin viestintää ja markkinointia varten.

Yhteystietojasi käsitellään luottamuksellisesti, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille.

Lomakkeen täyttämällä annat PAMille luvan lähettää sinulle sähköistä suoramarkkinointia. Suoramarkkinointi keskittyy palvelualojen työntekijöille suunnattuihin etuihin, liittoon liittymisen hyötyihin sekä PAMin toimintaan.

Henkilötietojasi säilytetään vain niin kauan kuin se on viestinnän kannalta tarpeellista, kuitenkin enintään vuoden 2025 loppuun saakka. Sinulla on oikeus pyytää tietojesi poistamista tai korjaamista viestinta(a)pam.fi

Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan lakko

Lakko koskee asiakaspalvelu- ja te­le­mark­ki­noin­tia­laa koskevan työehtosopimuksen piirissä olevaa työtä alla mainituissa yrityksissä, mikäli ennen lakon alkua ei ole saavutettu sovintoa osapuolten välillä.    

Lakko alkaa 6.3.2025 klo 05.00 ja päättyy 7.3.2025 klo 23.59 tai ennen klo 23.59 alkaneen työvuoron päätyttyä

Lakko koskee alla mainittujen yritysten kaikkia toimintoja:

  • Concentrix Finland Oy
  • Dynava Oy
  • Moment Digital Oy
  • Suomen Telecenter Oy
  • Teleperformance Finland Oy
  • Vakka-Suomen Puhelin Oy

Työnseisaukset eivät koske hätätyötä eikä tehtäviä, joiden tekemättä jättäminen voisi vaarantaa ihmishenkiä.

PAM maksaa lakkoavustusta jäsenilleen

Olet oikeutettu lakkoavustukseen, jos olet liittynyt PAMin jäseneksi viimeistään ensimmäisenä lakkopäivänä. PAM maksaa jäsenilleen lakkoavustusta 100 €/päivä. Lakkoavustus maksetaan niille työntekijöille, joilla olisi ollut vähintään neljän tunnin työvuoro lakon aikana ja joille syntyy tämän vuoksi ansionmenetystä. Ennakonpidätyksen jälkeen lakkoavustus on 66,40 €/päivä.

Lakkoavustuksen hakulomakkeet aukeavat lakon päättyessä tälle sivulle.

Usein kysytyimmät kysymykset lakosta

Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan lakkoon voivat osallistua kaikki alan työehtosopimuksen alaista työtä tekevät työntekijät, joiden työpaikka on lakkokohteiden listalla – myös he, jotka eivät kuulu ammattiliittoon. Lakko-oikeus koskee yhtä lailla myös kausityöntekijöitä ja vuokratyöntekijöitä. 

Jos työskentelet lakkokohteessa, kannusta työkavereitasi osallistumaan, jaa tietoa ja suosittele PAMin jäsenyyttä niille, jotka eivät vielä kuulu liittoon.

Kyllä. Työntekijät saavat laillisesti osallistua työntekijäjärjestön päättämään työtaisteluun silloin kun työehtosopimus eli tes ei ole voimassa. Tällainen tilanne on tällä hetkellä asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialalla, jossa työehtosopimus päättyi helmikuun lopussa. 

Työnantaja ei voi kohdistaa lakkoon osallistuneille sanktioita, kuten esimerkiksi antaa varoituksia tai irtisanoa ketään lakon vuoksi. 

Tarkista ja päivitä jäsentietosi

On tärkeää, että jäsentietosi (mm. työpaikka ja yhteystiedot) ovat PAMin jäsenrekisterissä oikein, jotta voimme viestiä sinulle ajankohtaisista asioista. Voit tarkistaa ja päivittää tietosi PAMin asiointipalvelussa.

Työskenteletkö lakkokohteessa, mutta et ole vielä PAMin jäsen?

Täytä tietosi, niin saat sähköpostitse heti lisätietoa lakosta, lakkoavustuksesta ja työehtosopimusneuvotteluista. Tilaus on tarkoitettu työntekijöille, jotka eivät ole vielä PAMin jäseniä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Näytä tukesi –  Pyydä työkaveri jäseneksi 

PAMin ääni on sitä vahvempi, mitä enemmän meitä on. Tiedätkö työkaverin, joka ei vielä ole jäsen? Haasta hänet mukaan – jokainen uusi jäsen tuo voimaa neuvotteluihin. 

 Kun kaverisi liittyy, saat palkinnoksi lahjakortin.

Osallistuitko PAMin tukilakkoon Teollisuusliiton lakkokohteissa 27.1.-1.2.2025?

Menneestä tukilakosta voit lukea lisää ja hakea lakkoavustusta osoitteesta pam.fi/tukilakot. Huom! Tällä hetkellä ei ole käynnissä tukilakkoja. PAMin päättämät lakot koskevat PAMin omia lakkoja kaupan alalla ja hiihtokeskuksissa.

Mitä meille kuuluu

”Vaikutus on henkisen jaksamisen puolelta pois mikä viime kädessä uuvuttaa fyysisesti”

Simo, varasto

”Irregular shifts make harder to align with friends and family’s schedules,potentially straining relationships”

Ruby, kiinteistöpalvelu

”Oman elämän suunnittelu on haastavaa ja talous riippuu lisätyömahdollisuuksista”

Melina, kauppa

Haku