Hyppää sisältöön
Artikkelit

22.10.2024 10:13

Yhdessä onnistuminen on ilo 

Varkauden Prisman ruokatorin hyvän meiningin aistivat niin asiakkaat kuin työkaveritkin. Työntekijöiden mukaan hyväntuulen yksinkertainen resepti on ehdoton avoimuus, mikä rakentaa luottamusta ja saa viihtymään töissä. 

”Hyvä työyhteisö lähtee meistä jokaisesta eli kaikki on omissa käsissämme”, muistuttavat myyjät Hanna Mulari (vas.) ja Anni-Mari Nuutinen sekä myyntipäällikkö Pasi Mäenpää.

Varkauden Prisman ruokatorin tiskin takaa kuuluu iloista naurua. Ruokatorin myyjät viihtyvät työssään niin hyvin, ettei heidän hyväntuulisuutensa jää huomaamatta. 

–  Avoimuus on meillä avainasia. Täällä voi puhua kaikesta kuin kotona, sanoo Varkauden Prisman ruokatorivastaava, myyjä ja toimipaikkakohtainen luottamusmies, Anni-Mari Nuutinen

Myyjä Hanna Mulari ja päivittäistavarapuolen myyntipäällikkö Pasi Mäenpää nyökyttelevät vieressä. 

Tervehdin jokaista ja kysyn, mitä kuuluu.

Myyntipäällikkö Mäenpää aloittaa aina työpäivänsä myymäläkierroksella. 

–  Tervehdin jokaista ja kysyn, mitä kuuluu. Asioita nousee silloin helposti esiin, eikä tarvitse jäädä odottamaan kehityskeskusteluja. Emme myöskään piilottele onnistumisia. Kirjaan esimerkiksi hyvän asiakaspalautteen heti koko osuuskaupparyhmän sisäiseen kanavaan kaikkien nähtäväksi, myyntipäällikkö kertoo. 

–  Ja niitä me kaikki sitten käymme peukuttamassa, Mulari täydentää. 

Joustavuus auttaa jaksamaan 

Päivittäistavaraosasto työllistää yli puolet Varkauden Prisman yli sadasta työntekijästä. Ruokatoriosaajia on 10–15. Työntekijöistä lähes kaikki ovat kokoaikaisia. Vaihtuvuus on pientä ja poislähteneitäkin palannut. 

– Jos elämäntilanne vaatii tiettyjä työaikoja, ne kyllä järjestyvät lähes poikkeuksetta, Nuutinen kertoo. 

Myyntipäällikkö tietää, että joustava työvuorosuunnittelu auttaa työntekijöitä jaksamaan. Kun työntekijä voi hyvin ja jaksaa, syntyy hyvää palvelua ja sen myötä tulosta. 

Hyvä työilmapiiri kannattelee myös vaikeiden aikojen yli. Kevättalvella olleet lakkopäivät sujuivat kitkatta, eivätkä aiheuttaneet minkäänlaista kireyttä. Osa lakkoili, osa ei. 

– Jokaisella on vapaus olla omaa mieltä, luottamusmies korostaa. 

Anni-Mari Nuutinen viihtyy parhaiten päätyössään Varkauden Prisman ruoka­torilla, mutta sujahtaa tarvittaessa apuun kassoille ja koko myymälään. ”Asiakkaan auttaminen on tärkeintä. Olen myynyt ruokatorin tiskiltä muun muassa aika monet liukuesteetkin, kun ikäihmiset kyselivät niiltä liukkailla”, hän kertoo.

Entinen paimen nauttii työyhteisöstä 

Mulari ja Nuutinen ovat olleet töissä Varkauden Prismassa neljä vuotta. He työskentelevät pääosin ruokatorilla, mutta tarvittaessa myös kassoilla ja muilla osastoilla. Kaupanala oli naisille tuttu aiemmista töistä, Nuutinen tosin työskenteli ennen Prismaa myös lammaspaimenena. 

– Tein 10 vuotta töitä pääasiassa kahden paimenkoiran kanssa. Tuntui mahtavalle saada ympärilleen tällainen työyhteisö, hän kehuu. 

Mulari ja Nuutinen kouluttautuivat äskettäin yhdessä ruokamestareiksi. Nuutinen on myös kalamestari. 

– Kurssilla ihmeteltiin meidän talon tapaa kertoa kaikille työntekijöille avoimesti esimerkiksi tuloksesta. Meille se on päiväselvää, mutta ei ilmeisesti kovin yleistä muualla, Mulari arvelee. 

Taukohuoneen seinä toimii viestikanavana 

Henkilöstön taukotilan seinällä on kymmeniä post it -lappuja. Kaikki voivat käydä kirjoittamassa nimettömänä ajatuksiaan lapuille ja kiinnittää ne seinään. Seinän viestikanava on ahkerassa käytössä. Lappuja luetaan ja niissä nouseviin epäkohtiin sekä parannusehdotuksiin puututaan mahdollisimman nopeasti. Johtajakin käy lukemassa lappuja joka päivä. 

Ruokatorin työntekijät saavat paljon myönteistä palautetta asiakkailta. 

–  Monet ovat sanoneet, että meillä on varmasti töissä kivaa, koska olemme aina niin iloisia. Hyvä palaute tekee entistä iloisemmaksi. Täällä on kiva olla töissä. Olemme yhtä suurta perhettä ja haluamme onnistua yhdessä, Mulari vakuuttaa. 

Taukotilan lappuseinällä on tärkeä rooli Varkauden Prisman hyvän työilmapiirin rakentajana. Myyjä Hanna Mulari käy usein lukemassa, mitä terveisiä työkaverit ovat seinälle jättäneet. 

Nuutinen pakkaa haastattelun jälkeen asiakkaalle muikkuja ja leikkaa kohta toiselle palan kirjolohta. 

– Saahan lohen nahattomana? asiakas kysyy.   

– Tottahan toki, Nuutinen vastaa. Hän on ehtinyt jo siinä välissä pyytää kolmatta, sitruunamehua etsinyttä asiakasta odottamaan. Mehut ovat loppuneet tiskin edessä olevasta korista, mutta ruokatorivastaava tietää, missä niitä on lisää ja tarjoutuu oppaaksi oikealle hyllylle.  

Teksti: Vuokko Viljakka
Kuvat: Akseli Muraja  

Avainsanat:

kaupan ala

Haku