Voiko työntekijä saada jatkossa palkkaa kolme euroa tunnilta?  

  

Paikallisesta sopimisesta on kiivailtu ilta toisensa jälkeen televisiossa. On puhuttu kolmen euron tuntipalkoista ja ay-liikkeen vallanhalusta. Perusasia kaiken taustalla on sama kuin silloin, kun Helsingin Kirjatyöntekijät ensimmäisenä porukkana Suomessa sopivat työnantajiensa kanssa, mitä työstä piti maksaa ja kuinka pitkää päivää piti tehdä. Jokainen oli yksin liian heikko sopimaan. Työehtosopimus syntyi, mutta lakko siinäkin tarvittiin.   

Myöhemmin ehdoista ruvettiin sopimaan valtakunnallisesti, jotta yritykset eivät voi kilpailla työn hinnalla. Sopimuksia tekivät ammattiliitot ja työnantajaliitot ja niitä noudatettiin työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Vuonna 1970 työsopimuslaissa säädettiin, että myös työantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä piti noudattaa valtakunnallisten ja laajojen työehtosopimuksen vähimmäisehtoja. Syntyi yleissitovuus.

Noin 90 prosenttia työntekijöistä on nyt yleissitovuuden kautta työehtosopimusten suojassa. Yleensä työehtosopimuksissa on sovittu asioista lainsäädäntöä paremmin, mutta esimerkiksi työajoista on annettu mahdollisuuksia sopia lakia heikommin työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Tästä seuraa myös vastuu: yritys ja työnantajaliitto ovat hyvityssakon uhalla molemmat vastuussa siitä, että sovittu pysyy työehtosopimuksen rajoissa.

Nyt hallitus esittää näitä poikkeuksia mahdollisiksi myös muille yrityksille, mutta ilman vastaavaa tilivelvollisuutta, ja vielä niin, että heikennyksistä voisi sopia ilman liiton luottamusmiestä. Sopimusten valvonta jäisi AVIn varaan lähes 300 000 työntekijän osalta. Jos näissä tilanteissa sallitut joustot venytetään äärimmilleen, voitaisiin joissakin tapauksissa teettää vaikka kuinka pitkään ylipitkiä päiviä normityöpäivän palkalla. Ehkä lopulta jopa kolmella eurolla tehtyä tuntia kohden.  

Hallitus tarjoaa yrityksille muitakin kannusteita olla kuulumatta työnantajaliittoon. Jos yritykset niihin tarttuvat, menee työehtosopimuksilta jossain vaiheessa yleissitovuus. Silloin työehdot ja vähimmäispalkat nykyisellään koskevat vain työnantajaliittoihin kuuluvia yrityksiä. Muissa voidaan tehdä millainen työehtosopimus tahansa. Sen voi jättää myös tekemättä, mikä ei ole mitenkään poikkeuksellista maissa, joissa yleissitovuutta ei ole. Silloin kolmen euron tuntipalkka on hyvinkin mahdollinen.  

Hallituksen esittämässä muodossa paikallinen sopiminen tekee siis kaikkiaan työntekijöistä merkittävästi turvattomampia kuin nyt. Meidän ainut tarkoituksemme on turvata työntekijöiden asema. Emme me muuhun valtaa tarvitse.  

Kirjoittaja Annika Rönni-Sällinen on PAMin puheenjohtaja.

Kuva: Eeva Anundi