Hyppää sisältöön
Artikkelit

30.09.2024 15:00

Viivyttely voi kostautua, selvitä puutteet palkassa heti

Puutteisiin palkanmaksussa kannattaa reagoida heti, neuvoo PAMin juristi Henry Vähtäri. Palkkasaatavia voidaan periä jopa oikeusteitse ja maksukyvyttömyystilanteissa apua saa palkkaturvasta.

Palkan maksaminen tehdystä työstä on yksi keskeisimmistä työnantajan velvoitteista työn­tekijää kohtaan. Suuressa osassa PAMin hoitamista erimielisyystapauksista on tavalla tai toisella kyse palkka­saatavista. Tilanne voi olla se, että jäsenen palkasta puuttuu esimerkiksi ylityötunteja tai muita palkan osia. Vakavimmissa tapauksissa palkka on jäänyt kokonaan saapumatta tilille palkkapäivänä. 

Suuressa osassa PAMin hoitamista erimielisyystapauksista on tavalla tai toisella kyse palkka­saatavista.

Jos työntekijä ei ole mielestään saanut kaikkia hänelle kuuluvia palkkoja, on hänen ensin pyydettävä työnantajaltaan palkanmaksun oikaisua. Jos työnantaja ei oikaise asiaa huomauttamisesta huolimatta, kannattaa olla yhteydessä työpaikan luottamusmieheen tai jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, PAMin työsuhdeneuvontaan. 

PAMissa asiaa selvittää aluksi työsuhdeasioihin perehtynyt toimitsija. Jos asiaa ei saada ratkaistua, on jäsenellä tiettyjen edellytysten täyttyessä oikeus saada liiton oikeusapua. Viimekädessä saamattomia palkkoja peritään siis oikeusteitse. 

Aika ei ole valitettavasti palkkariidoissa koskaan työntekijän puolella. Työntekijän vastuulla on osoittaa, mitä osia palkasta puuttuu.

Palkkaepäselvyyksiin kannattaa puuttua välittömästi, sillä aika ei ole valitettavasti palkkariidoissa koskaan työntekijän puolella. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä hankalammaksi voi palkkasaatavan selvittäminen ja periminen muodostua. 

Työntekijän vastuulla on osoittaa, mitä osia palkasta puuttuu.  Asian selvittämistä auttaakin huomattavasti, jos työntekijällä on tallessa palkkaerittelyt ja omat työaikamerkinnät.  Työlainsäädäntö määrittää, kuinka pitkältä ajalta palkkasaatavia on mahdollista periä. Pääsääntöisesti peruspalkkojen osalta saatavat vanhenevat viidessä vuodessa ja muut lisät kahdessa vuodessa.

Erityisen tarkkana kannattaa olla tilanteissa, joissa herää epäily työnantajan maksukyvyttömyydestä. Viitteitä työnantajan maksukyvyttömyydestä voi olla esimerkiksi palkkojen toistuva viivästyminen. 

Palkkaturva on käytännössä ainoa mahdollisuus saada palkkoja perittyä silloin, kun työnantaja on maksukyvytön.

Työnantajan maksukyvyttömyystilanteissa työntekijän nopea reagointi on tärkeää. Valtion ylläpitämä palkka­turvajärjestelmä pyrkii turvaamaan työntekijöiden palkat ja muut työsuhdesaatavat silloin, kun työnantaja ei pysty niitä maksukyvyttömyyden takia maksamaan. 

Palkkaturvaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä. Palkkaturvaa haetaan ELY-keskukselta ja hakemuksen voi tehdä sähköisesti ELY-keskuksen asiointipalvelussa. Jos palkkaturva­hakemusta ei ole jätetty määräajassa, ei saatavaa voida enää palkkaturvana maksaa. Käytännössä palkkaturva on ainoa mahdollisuus saada palkkoja edes osaksi perittyä työnantajan ollessa maksukyvytön.

Muistilista palkkaepäselvyyksien varalle

  • Tarkista aina palkkaerittely huolellisesti.
  • Toimi heti, jos havaitset palkassa virheitä tai puutteita.
  • Ole yhteydessä luottamusmieheen tai PAMin työ­suhdeneuvontaan.
  • Säilytä palkkaerittelyt ja omat työaikamerkinnät.

Hyödylliset linkit:
Lisätietoa palkkaturvasta
Käytännön ohjeita palkkaturvan hakemiseen

Artikkelin kirjoittaja Henry Vähtäri on PAMin juristi.

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku