Varuskunta-ravintolasta metsän siimekseen

Karjalan prikaatin kuorma-auto kaartaa hitaasti lumiselle metsätielle ja Kati Virtanen hyppää kyydistä. Käynnissä on viikon kestävä maastoharjoitus, joka jo lähenee loppuaan.

Hengitys höyryää, sillä pakkasta on lähes kymmenen astetta. Kati avaa kuorma-auton kontin ja opastaa varusmiehiä kuorman purkamisessa. Kontista jaetaan viimeisen päivän aamupalatarvikkeet sekä lounaspussit. Ne tulevat Vekarajärvellä sijaitsevan Karjalan prikaatin muonavarastolta, joka on suurimman osan vuodesta Katin työpiste. Siellä hän hoitaa tilauksia, tarkistaa ja purkaa elintarvikekuormia sekä kerää varusmiesten koulutuksessa tarvittavia taistelumuonia ja lounaspusseja. 

Katin työhön kuuluvat myös maastoharjoitukset, joihin hän ottaa osaa yhteensä 4–6 kertaa vuodessa yhdessä muiden Leijona Cateringin työntekijöiden eli ”leijonalaisten” kanssa. Käynnissä olevan harjoituksen aikana he toimittavat ruokaa noin tuhannelle hengelle ja opettavat varusmiehiä ruoanlaiton saloihin. Katin vastuulla on elintarvikkeiden jakopaikka, jonka sijainti vaihtuu harjoituksen edetessä.

–Tykkään paljon työstäni ja työkavereistani. Metsässä vietetyt päivät tuovat vaihtelua työhön, hän sanoo.

Aina askeleen edellä

Harjoituspäivinä Katin työpäivä alkaa puolijoukkueteltasta, jonka hän jakaa tyypillisesti muiden kouluttajien kanssa. Retkisänky tuo mukavuutta ja kamina lämmittää – kunhan tuli ei sammu. Aamupala syödään teltalla ja hampaat pestään kuusen juurella. 

Leijonalaisten päivän työtehtävät vaihtelevat etukäteen sovitun aikataulun mukaan. Toisin kuin varuskuntaravintolassa, maastossa varusmiehet huolehtivat itse pääasiassa ruoanlaitosta ja Leijona Cateringin kokeneet keittäjät ohjaavat sivusta. Keittokauhan varteen leijonalaiset tarttuvat yleensä vain silloin, kun apua tarvitaan. 

Aamiaisen jälkeen Kati suuntaa tyypillisesti kohti varuskuntaa hakemaan seuraavaksi päiväksi tarvittavia elintarvikkeita. Sillä aikaa sotilaskeittäjäkouluttaja Soili Kola pitää huolta muonituspaikalla, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Yksi hoitaa edellisen päivän ja aamun tiskit, toinen suuntaa täydentämään polttopuita ja kolmas valmistelee jo päivän aterioita ja välipaloja. Jos edessä on siirtyminen seuraavaan paikkaan, on tavarat pakattava ja ruokaa valmistettava joskus myös vauhdissa.

– Ruoanlaitto onnistuu myös liikkeellä ollessa, jotta se on valmista perille päästessä. Me pyrimme olemaan aina askeleen edellä ja ennakoimaan tulevaa aikataulun mukaan, Soili kuvaa työtään.

Huumorilla yllättävien tilanteiden yli 

Muonitusteltalla höyry nousee padasta, kun Soili ohjeistaa varusmiehiä hämmentämään hernekeittoa. Pata lämpiää polttopuilla, joita on kasassa teltan vierellä.

– Tänään ruokalistalla on hernekeittoa. Aiemmin päivällä huomasimme, että kuormassa ei ollut kuitenkaan riittävästi herneitä eikä lihoja keittoa varten. Sillä on selvittävä, mitä on, Soili kertoo.

Puutteiden paikkaaminen ei metsässä onnistu samalla tavalla kuin kasarmialueella, jossa usein varastosta löytyy puuttuva tai korvaava tuote. Luovuudella ja reseptiä soveltamalla tilanteesta selvittiin: keitto sai lisämausteeksi soijarouhetta ja se oli tehnyt kauppansa viimeistä pisaraa myöten. Maukastakin siitä oli palautteen perusteella tullut.  

– Kaikista paras kiitos on se, kun lämpöastiat ovat tyhjät.

Tällä kertaa ruoanlaitto hoitui myös lähes kokonaan otsalampun valossa, sillä valoa varten tarvittava aggregaatti oli saapunut paikalle vasta viime hetkillä. 

Kun liikkeellä on tuhat ihmistä, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Varsinkin talviolosuhteet tuovat lisähaasteita. Esimerkiksi edellisenä päivänä ajoneuvo oli jäänyt jumiin tielle poikittain, mikä oli viivästyttänyt aikataulua, Soili kertoo.

– Kuitenkin huumorilla kaikesta selvitään! 

Kiva lähteä, mutta myös palata  

Illan hämärtyessä elintarvikkeiden jakopaikka ja muonitusteltta hiljenevät. Katin ja Soilin työpäivä lähenee loppuaan. Seuraavana aamuna on edessä aikainen herätys ja valmistautuminen kotiinlähtöön. 

Katin ja Soilin päivät maastoharjoituksissa menevät usein nopeasti. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, mikä on työn paras puoli: yksikään päivä ei ole samanlainen. 

– Kun on ollut vähän aikaa poissa omalta työpisteeltä, on sinne taas kiva palata takaisin. Mutta ihan ensimmäiseksi kotiin palattuani menen suihkuun, Kati naurahtaa.

Teksti ja kuvat: Minna Raitapuro