Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Vapaan sivistystyön puolesta Blogit 20.07.2023 12:30 Vapaan sivistystyön puolesta Vapaa sivistystyö lähtee yksilön omaehtoisista tarpeista, olitpa sitten duunari tai maisteri. Se on jo melko radikaali lähtökohta maailmassa, joka usein mittaa yksilön arvon tuottavuutena ja euroina. Kaikki kunnia hallitukselle siitä, että perusopetukseen satsataan ja ammatillisesta koulutuksesta ei leikata, mutta yhdessä kohdassa hallituksen lupaukset suojella koulutusta eivät pidä kutiaan. Vapaasta sivistystyöstä leikataan niin paljon, että tuloksena voi olla lappu luukulle monessa kansalaisopistossa tai opintokeskuksessa. Tulee väkisin mieleen, että vapaan sivistystyön toimintaa ei tunneta tai ei ainakaan ymmärretä. Kyse ei ole mistään yhdentekevästä harrastustoiminnasta, vaan sivistyksellisen tasa-arvon kehittämisestä ja yksilöiden monipuolisesta voimaannuttamisesta. Uskaltaisin jopa sanoa, että sivistysyhteiskunnan luomisesta. Kyse ei ole mistään yhdentekevästä harrastustoiminnasta, vaan sivistyksellisen tasa-arvon kehittämisestä ja yksilöiden monipuolisesta voimaannuttamisesta. Uskaltaisin jopa sanoa, että sivistysyhteiskunnan luomisesta. Missä muualla kenellä tahansa on ollut mahdollisuus osallistua kohtuukustannuksin itseään kiinnostavaan matalan kynnyksen koulutukseen? Vapaa sivistystyö lähtee yksilön omaehtoisista tarpeista, olitpa sitten duunari tai maisteri. Se on jo melko radikaali lähtökohta maailmassa, joka usein mittaa yksilön arvon tuottavuutena ja euroina. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että esimerkiksi opintokeskukset tekevät korvaamattoman arvokasta työtä Suomeen muuttaneiden kielitaidon kehittämisessä. Hallitus suunnittelee siirtävänsä leikkausten kustannukset kurssien opiskelijamaksuihin. Saapa nähdä, millaisista nostoista on lopulta kyse, mutta pelko nousee puseroon. Lääke tekee potilaasta sairaamman. Hallituksessa on sivistykseen uskovia puolueita. Teille lähtee toiveeni: Harkitkaa, vielä ei ole liian myöhäistä kohtuullistaa leikkauksia tai vähintään niiden aikataulua. Avainsanat: koulutus lainsäädäntö Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 20.12.2024 Tutkimus Vetovoimabarometri 2024 – vetovoima ja yhteiskunta 16.12.2024 Artikkelit lainsäädäntö työturvallisuus ”Näpit irti toisen takalistosta” 11.12.2024 Näytä kaikki
Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 20.12.2024