Hyppää sisältöön
Uutiset

13.04.2023 14:55

Vaatimuksena reilu peli

Pohjanmaan käräjäoikeudessa on vireillä kolme riitatapausta, jotka liittyvät jäätelökioskeissa viime kesänä työskennelleiden nuorten nostamiin kanteisiin. Nuoret vaativat kaupan alan työehtosopimuksen mukaisia korvauksia työstään.

Nyt vireillä olevat kanteet eivät ole ainoita laatuaan. Viimeiset kolme vuotta samasta yrityksestä on tullut aina kesän jälkeen PAMin hoidettavaksi riitajuttuja, jotka koskevat alipalkkausta ja kaupan alan lisien maksamatta jättämistä.

Yksi kanteen nostajista on 17-vuotias Janne (nimi muutettu). Viime vuonna toukokuussa hänellä oli kesätyöpaikan haku vielä pahasti kesken. Aika oli käymässä vähiin. Onneksi netistä löytyi eteläpohjalaisen Sillankorvan yrttijuusto Oy:n ilmoitus jäätelömyyjän paikasta. Hakemus sisään ja pian tuli tieto, että Janne sai pestin. Mutta sitten asiat alkoivat mennä ikävään suuntaan.

Heti työsuhteen aluksi piti kirjoittaa työsopimus, mutta Jannen työnantaja ei tuntunut siitä piittaavan. Vasta usean pyynnön jälkeen sopimus vihdoin tuli. Tuntipalkaksi oli merkitty 7 euroa 34 senttiä, joka sisälsi myös 10 prosentin lomakorvauksen. Ilta- ja sunnuntailisiä ei maksettaisi ollenkaan.

Jannen isä alkoi ihmetellä sopimuksen tuntipalkkaa, joka oli reilusti alle kaupan alan työehtosopimuksessa (TES) määritellyn minimitason. Työehtosopimuksessa on määritelty myös myyjille kuuluvat ilta- ja sunnuntaityölisät, joita työnantaja ei aikonut maksaa.

Nyt yrityksen kolme viime kesän kesätyöntekijää hakee oikeutta käräjäoikeuden kautta.

Tavoitteena positiivinen kesätyökokemus

Lakimies Henry Vähtäri PAMin edunvalvontaosastolta arvostaa nuorten rohkeutta.

”Kun kyseessä on alaikäinen työntekijä, joka on elämänsä ensimmäisessä työsuhteessa eikä palkkaa ole maksettu työehtosopimuksen mukaan oikein, niin ei siinä muu auta kuin nostaa kanne.”

Vähtäri pitää käsittämättömänä sitä, että sama yritys toimii väärin vuodesta toiseen. Hän pitää valitettavana tilannetta, jossa nuori joutuu nostamaan kanteen ensimmäisestä työsuhteestaan.

”Aluehallintovirasto (AVI) on tehnyt sinne tarkastuksia ja viranomainen on antanut ohjeistusta, mutta yrittäjä toimii edelleen väärin. Kyse ei ole tietämättömyydestä.”

Vähtäri arvelee, että koska kyseessä on lyhyt kesätyösuhde eikä kyse ole isoista rahoista, niin työnantaja luottaa siihen, että nuoret eivät lähde kyseenalaistamaan palkkaansa.

”On todella ikävää nuoren kannalta, että työnantaja ei noudata edes lain minimi määräyksiä. Mielikuva työelämästä lähtee ihan väärään suuntaan.”

Vähtäri muistuttaa, että nuorten kannattaa pitää huoli siitä, että he saavat työstään vähintään työehtosopimuksessa määritellyn minimipalkan, kunnollisen perehdytyksen työtehtäviin ja mahdollisuuden pitää lainmukaiset tauot työvuoron aikana.

Sillankorvan yrttijuuston jäätelömyyjän paikat ovat taas ensi kesälle haussa. Vähtäri toivoo, että työsopimukset ja palkkaukset menisivät tällä kertaa oikein.

Isän ja pojan nimet ovat PAMin tiedossa, mutta he haluavat esiintyä jutussa anonyymisti. Sillankorvan yrttijuuston toimitusjohtaja ei vastannut soittopyyntöihin.

Kesätyöntekijän muistilista löytyy täältä.

 

Haku