Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Turvallisuus hataralla pohjalla massatapahtumissa – PAMin asiantuntija peräänkuuluttaa järjestäjiltä tilaajavastuuta Uutiset 19.08.2024 14:17 Turvallisuus hataralla pohjalla massatapahtumissa – PAMin asiantuntija peräänkuuluttaa järjestäjiltä tilaajavastuuta Viikonloppuna nousi julkisuuteen tieto maailmankuulun rock-yhtyeen heinäkuisten stadionkonserttien järjestyksen valvonnan alihankintaketjusta ja erikoisista sopimusjärjestelyistä. Toimintatapa herättää huolta myös yleisön turvallisuudesta. Ketjutettu alihankinta ja työnantajavastuun kiertäminen herättää PAMin asiantuntijoissa huolta paitsi työntekijöiden asemasta, myös yleisön turvallisuudesta. —Meidän tietoomme on tullut tapauksia, joissa ketjutus ja toimeksiantosopimus on massatapahtumissa merkinnyt sitä, että perehdytys on ollut nolla, järjestyksenvalvojilla ei ole ollut edes tapahtuma-alueen karttaa tai toimivaa radiopuhelinta, kertoo vartiointialan sopimusasiantuntija Markku Saikkonen. Saikkonen muistuttaa, että viimekädessä konsertin tai muun massatapahtuman järjestäjä on vastuussa yleisön turvallisuudesta. —Suurten tapahtumien järjestäjät ostavat sian säkissä, jos eivät turvallisuuspalveluita tilatessaan varmista, että järjestyksenvalvojoilla on riittävä koulutus ja perehdytys sekä työvälineet turvallisuuden takaamiseksi. Mitä eroa on työsuhteella ja toimeksiantosopimuksella? Työsuhteessa: työntekijä saa palkkaa ja työnantaja tilittää ennakkoverot ja lakisääteiset maksut työnantaja vastaa työntekijän vakuutuksesta ja perehdytyksestä työntekijä saa sairasajalta palkkaa työehtosopimus turvaa vähimmäisehdot. Toimeksiantosuhteessa: työn tekijä saa palkkion ja maksaa itse verot työn tekijän pitää itse hankkia ja maksaa yrittäjän pakolliset vakuutukset työn tekijän ei saa palkkiota, jos sairastuu ja ei voi tehdä työtä työn tekijä voi joutua korvausvastuuseen työssä tapahtuneesta vahingosta. Toimi näin, jos yritys tarjoaa hommia toimeksiantona Ota aikaa tarkistaa, että ymmärrät sopimuksen sisällön Sinulla on aina oikeus tutustua sopimukseen rauhassa, oli se sitten työsopimus tai toimeksiantosopimus. Varmista, että ymmärrät mihin sitoudut ja mitkä ehdot ovat. PAMin jäsenenä voit soittaa PAMin työsuhdeneuvontaan ja saada apua sopimuksen ymmärtämiseen. 2. Laske, onko sopimus sinulle kannattava Laske mitä jää käteen, kun palkkiosta on hoidettu kaikki yrittäjän velvollisuudet veroista vakuutuksiin. Peukalosääntönä voi käyttää, että vähintään kolmasosa palkkiosta menee yrittäjän sivukuluihin. Teksti: Hildur BoldtKuvituskuva: Shutterstock EDIT 23.8.2024 klo 14: Artikkelin ingressistä on tapahtumajärjestäjän pyynnöstä poistettu yhtyeen nimi. Avainsanat: työsuhde vartiointiala Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Uutiset jäsenyys työsuhde Työntekijälle yli 16 000 euron korvaukset työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja syrjinnästä 16.12.2024 Uutiset palkka työsuhde työtaistelu Saanko palkkaa, jos toisen alan lakko estää työntekoni? 2.12.2024 Artikkelit lainsäädäntö työsuhde Milloin työntekijällä on oikeus omaishoitovapaaseen? 6.11.2024 Näytä kaikki
Uutiset jäsenyys työsuhde Työntekijälle yli 16 000 euron korvaukset työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja syrjinnästä 16.12.2024
Uutiset palkka työsuhde työtaistelu Saanko palkkaa, jos toisen alan lakko estää työntekoni? 2.12.2024