Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Siivoojille vaaditaan oikeutta Espan lavalla ja ympäri maailman Uutiset 10.06.2024 09:41 Siivoojille vaaditaan oikeutta Espan lavalla ja ympäri maailman Kansainvälistä Oikeutta siivoojille -päivää vietetään lauantaina 15.6. Päivän tarkoituksena on nostaa siivoustyön arvostusta ja asemaa yhteiskunnassa. PAM on ollut järjestämässä julkisen sektorin siivoojia edustavan JHL:n kanssa Oikeutta siivoojille -päivää jo useana vuonna. Päivää vietetään samana päivänä ympäri maailmaa. Tällä kertaa suomalainen päätapahtuma järjestetään Helsingissä Espan lavalla monipuolisen ohjelman kera. Lisäksi pienempiä tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Mari Kettunen on ollut aktiivisesti mukana järjestämässä Oikeutta siivojille -päivän päätapahtumaa Helsingissä. – Haluamme parantaa siivoojien oikeuksia työelämässä ja lisätä alan arvostusta. Tapahtumalla pyrimme tuomaan esille siivoustyön merkitystä meille kaikille, kertoo PAMin järjestöasiantuntija Mari Kettunen. Siivoustyö kehittyy jatkuvasti ja työntekijöiltä vaaditaan uusien taitojen ja teknologioiden haltuun ottoa. Esimerkiksi robotiikka on jo vahvasti läsnä monen siivoojan arjessa. – On hienoa, että meillä on oma kansainvälinen päivä siivoojille, jolloin siivoojat itse ovat pääroolissa. Siivoustyö vaatii ammattitaitoa ja monipuolista osaamista. Näistä haluamme muistuttaa myös tapahtumassa, Kettunen painottaa. Oikeutta siivoojille -päivä Espan lavalla Helsingissä lauantaina 15.6. klo 11-13 Ohjelma: – Tapahtuman avaussanat, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen ja JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström. – Paneelikeskustelu siivoustyöstä ja -alasta. Keskustelemassa: Lea Ikonen, pääluottamusmies ISS Palvelut Kaakkois-Suomi ja Loviisa, Raimo Timonen, JHL paikallisyhdistyksen pj., Sari Mattila, toiminnanjohtaja Puhtausala ry, Reelika Kopli, suunnittelija Helsingin kaupunki sekä Reetta Alastalo, toimitusjohtaja Koti Puhtaaksi. – Kevytmielinen siivouskilpailu – Musiikkiesitys Lavan vieressä sijaitsee ammattiliittojen teltta, jossa onnenpyörä ja palkintoina mm. Berner Oy:n lahjoittamia HETI pesu- ja puhdistustuotteita! Tule moikkaamaan ja keskustelemaan siivoustyöstä tai muista mielen päällä olevista asioista. Teksti: Pauli Unkuri Avainsanat: kiinteistöpalveluala Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Tutkimus PAMin jäsenkysely 2024 19.12.2024 Artikkelit kiinteistöpalveluala Koti paineitta joulukuntoon 18.12.2024 Tiedotteet kaupan ala kiinteistöpalveluala matkailu- ja ravintola-ala PAMin laaja vetovoimakysely: Osa-aikatyön leimaamien kaupan ja ravintola-alan vetovoima hiipuu 16.12.2024 Näytä kaikki
Tiedotteet kaupan ala kiinteistöpalveluala matkailu- ja ravintola-ala PAMin laaja vetovoimakysely: Osa-aikatyön leimaamien kaupan ja ravintola-alan vetovoima hiipuu 16.12.2024