Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » PAMin suhdannebarometri: Ostovoiman heikentyminen varjostaa palvelualojen näkymiä Tiedotteet 28.08.2024 11:07 PAMin suhdannebarometri: Ostovoiman heikentyminen varjostaa palvelualojen näkymiä Kuluttajien ostovoiman heikkeneminen heikentää kasvun edellytyksiä kaupan alalla ja kuluttajapalveluissa. Vartiointialan työntekijät kertovat työmarkkinatilanteen heikkenemisestä. Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden taloustilanne heikkenee yhä, mutta pahimman romahduksen toivotaan olevan ohi. Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometriin vastanneet kaupan alan työntekijät kertovat yritysten odotusten heikentymisestä toimialallaan. Työnantajansa myynnin odottaa tulevan vuoden aikana kasvavan enää 29,7 prosenttia kaupan alalla työskentelevistä vastaajista, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 36,5 prosenttia. ”Vähittäiskauppaa vaivaa nyt kuluttajien heikentynyt ostovoima, kun kotimaiset ansiot eivät ole nousseet kuluttajahintojen tahtia ja hallituksen tekemät leikkaukset ja edessä oleva arvonlisäveron korotus heikentävät kysyntää entisestään”, PAMin pääekonomisti Olli Toivanen arvioi. Matkailu- ja ravintola-alan yritysten tilanne kohentunut Matkailu- ja ravintola-alan vastaajista 23,4 prosenttia kertoo työnantajanaan toimivan yrityksen taloustilanteen parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna, kun vielä kevään 2024 kyselyssä vastaava osuus jäi 14,8 prosenttiin. ”Kesäkuun tietojen mukaan matkailu- ja ravintolapalveluiden myyntimäärät ovat olleet vuodentakaista vastaavalla tasolla. Sesonki vaikuttaa siis alkaneen kohtalaisesti, mutta heikko ostovoima on hidastanut kasvua myös matkailu- ja ravintola-alalla”, Toivanen toteaa. Työttömyyden uhka kasvanut turvallisuusalalla Työttömyyden uhka kasvanut turvallisuusalalla Turvallisuusalalla työskentelevät vastaajat arvioivat alan työmarkkinatilanteen heikentyneen. Alan vastaajista 33,3 prosenttia kertoo työttömyyden uhkan kasvaneen kohdallaan, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 22,7 prosenttia. Lisäksi niiden vastaajien osuus, jotka arvelevat uuden työpaikan löytämisen kestävän yli vuoden, on kasvanut 6,2 prosentista 11,7 prosenttiin. ”Koronaepidemian jälkeinen turvallisuusalan ripeä kasvu on jäänyt viime vuosina tyhjäkäynniksi. Tuottajahinnat ja palkkasumma ovat toisaalta kasvaneet yhä vauhdilla. Alan työntekijät ovat kuitenkin jo selvästi havainneet rekrytointibuumin päättymisen.” Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden taloustilanne aallonpohjassa Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden taloustilanne aallonpohjassa Omaa taloudellista tilannetta koskevien huolien kertoo lisääntyneen nyt 34,7 prosenttia alalla työskentelevistä vastaajista, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 44,8 prosenttia. Kuitenkin vain 15,9 prosenttia vastaajista kertoo, ettei heidän taloudessaan ole lainkaan huolia. ”Tulkitsisin tämän niin, että kiinteistöpalvelualan työntekijät kokevat taloudellisen tilanteensa olevan nyt aallonpohjassa”, Toivanen kertoo. ”Kiinteistöpalvelualalla sekä muilla tukipalvelutoimialoilla reaalinen ansiotaso on kääntynyt alkuvuonna taas laskuun. Keskimääräisen palkan ostovoima on siellä tällä hetkellä noin vuoden 2009 tasolla.” Tiedot perustuvat PAMin tekemään kyselyyn, joka toteutettiin 1.−28.7.2024. Kyselyyn vastasi 1161 PAMin jäsentä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin. Avainsanat: kaupan ala kiinteistöpalveluala matkailu- ja ravintola-ala talous vartiointiala Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Tiedotteet kaupan ala työehtosopimusneuvottelut työtaistelu PAM julisti lakkoja kaupan alalle: Irtisanomissuoja hiertää edelleen 3.3.2025 Tiedotteet kaupan ala työehtosopimusneuvottelut PAMin hallitus: Päätöksiä järjestöllisistä toimista, kaupan neuvottelut tauolle 28.2.2025 Tiedotteet matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt työehtosopimusneuvottelut Matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimusneuvottelut alkoivat – ”Houkuttelevat työehdot tukevat alan kasvua ja kehitystä” 27.2.2025 Näytä kaikki
Tiedotteet kaupan ala työehtosopimusneuvottelut työtaistelu PAM julisti lakkoja kaupan alalle: Irtisanomissuoja hiertää edelleen 3.3.2025
Tiedotteet kaupan ala työehtosopimusneuvottelut PAMin hallitus: Päätöksiä järjestöllisistä toimista, kaupan neuvottelut tauolle 28.2.2025
Tiedotteet matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt työehtosopimusneuvottelut Matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimusneuvottelut alkoivat – ”Houkuttelevat työehdot tukevat alan kasvua ja kehitystä” 27.2.2025