Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » PAMin Rönni-Sällinen: Lakkolait hyväksyttiin, hallitusrintama murentaa demokratiaa Tiedotteet 08.05.2024 14:31 PAMin Rönni-Sällinen: Lakkolait hyväksyttiin, hallitusrintama murentaa demokratiaa Eduskunta hyväksyi tänään Orpon-Purran hallituksen esitykset työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittamisesta. Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo Suomen siirtyneen syvemmälle vastakkainasettelun, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien heikentämisen ja perusoikeuksien loukkausten tiellä. Eduskunnassa lyötiin tänään kiinni kiristykset poliittisiin lakkohin ja tukilakkoihin sekä lakkosakkojen rajut korotukset ja niiden ulottaminen myös yksittäisiin työntekijöihin. Rönni-Sällisen mielestä niin lainsäädännön sisältöön kuin sen tekemiseen on paljon huomautettavaa. Työntekijäpuolen näkemyksiä ei huomioitu, perus- ja ihmisoikeusasiantuntijoiden näkemykset sivuutettiin, samoin kansainvälisen työjärjestö ILO:n huomiot. Hallituksen asettuminen täydellisesti ajamaan vain työnantajapuolen asioita näkyy Rönni-Sällisen mielestä muun muassa hyvityssakkoja nostamisessa ja laajentamisessa vain niihin tilanteisiin, joissa työntekijäpuoli rikkoo työrauhavelvoitetta eli syyllistyy nk. laittomaan lakkoon – Työntekijäliiton keskeinen velvoite on noudattaa työrauhavelvollisuutta sopimuskauden ajan. Aivan yhtä painavia velvoitteita on se, että työnantajien on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja työnantajaliiton on valvottava, että työnantajat näin tekevät. Näihin työnantajan rikkomuksiin hallitus ei ole ehdottanut muutoksia. Usein työrauhahäiriöiden syynä on kuitenkin työnantajan toiminta, Rönni-Sällinen toteaa. Työntekijöiden mahdollisuuutta osoittaa näkemyksiään politiikasta kavennetaan. – Se on demokratiassa kova liike. Orpon-Purran hallitus hilaa Suomea niiden maiden joukkoon, jotka joutuvat kansainvälisesti vastaamaan ihmisoikeusloukkauksistaan. Tämä ei paranna Suomen mainetta eikä lisää Suomen houkuttelevuutta hallituksenkin kaipaamille ulkomaalaisille investoinneille ja osaajille. Rönni-Sällinen sanoo, että äänioikeuden käyttäminen on näissä oloissa erityisen tärkeää. – Viime aikoina on näyttänyt siltä, että tärkeimmät työntekijöiden oikeuksia turvaavat lakihankkeet ovat tulleet Euroopan Unionista, eivät Suomen hallitukselta. Tämä tarjoaa meille painavan syyn äänestää EU-vaaleissa ehdokkaita, jotka ovat työntekijän asialla eivät vain puheissa, vaan myös teoissa, Rönni-Sällinen sanoo. Avainsanat: politiikka Jaa Lue seuraavaksi Lausunto HE 179/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 25.11.2024 Tiedotteet alustatalous politiikka Rönni-Sällinen PAMin valtuustossa: Direktiivi tarjoaa hallitukselle paikan kohentaa ruokalähettien asemaa 19.11.2024 Lausunto VN/21764/2024 Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteet, toimialat ja osaamiskeskittymät. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 13.11.2024 Näytä kaikki
Lausunto HE 179/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 25.11.2024
Tiedotteet alustatalous politiikka Rönni-Sällinen PAMin valtuustossa: Direktiivi tarjoaa hallitukselle paikan kohentaa ruokalähettien asemaa 19.11.2024
Lausunto VN/21764/2024 Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteet, toimialat ja osaamiskeskittymät. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 13.11.2024