Hyppää sisältöön
Tiedotteet

02.05.2024 08:00

PAMin kysely paljastaa: Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä

Peräti 80 % nuorista kertoo kohdanneensa häirintää työssään viimeisen vuoden aikana. Seksuaalista häirintää on kokenut yli puolet palvelualoilla työskentelevistä alle 25-vuotiaista.

Työympäristöasiantuntija Erika Kähärä istuu pöydän ääressä
Työympäristöasiantuntija Erika Kähärän mukaan on tärkeää, että poliisi valvoo tulevan lähestymiskiellon noudattamista.

PAMin jäsenkysely kertoo, että 25-vuotiaista ja nuoremmista 80 % on kohdannut asiakkaiden taholta häirintää viimeisen vuoden aikana. Häirintää koetaan osa-aikaisissa työsuhteissa useammin (86 %) kuin kokoaikatyössä (70 %). 

Palvelualojen ammattiliitto PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä pitää tilannetta huolestuttavana.

– Kaikenlainen häirintä on tuomittava ja kiellettävä. Häirinnän kokeminen on merkittävä terveysriski, joka lisää työstressiä, heikentää työn iloa ja voi johtaa pitkäaikaisiin seurauksiin. Me uskomme, että on kaikkien velvollisuus varmistaa nuorille turvallinen ja terveellinen työympäristö. Tässä tarvitaan sekä työnantajien että asiakkaiden aktiivista osallistumista, Kähärä painottaa.

Hän korostaa, että työpaikoilla on välttämätöntä kiinnittää huomiota myös osa-aikatyöntekijöiden perehdytykseen ja koulutukseen. Sillä varmistetaan, että jokainen tunnistaa häirinnän ja tietää, mistä apua on saatavilla, jos joutuu epäasiallisen käytöksen kohteeksi.

Perehdytyksen tärkeys nousee esille nyt, kun moni nuori on aloittamassa kesätyönsä palvelualoilla.

– Osa-aika- ja kausityöntekijät ovat usein työpaikan tulokkaita, joka voi tehdä heistä haavoittuvaisempia häirinnälle. Työpaikan roolit ja vastuut voivat olla epäselviä, tukiverkostot tuntemattomia, eikä tiedetä, mihin epäasiallisesta kohtelusta pitäisi raportoida tai miten siihen voidaan puuttua, Kähärä kertoo.

Kyselyn tulokset kertovat, että nuorella on vaarana joutua häirinnän kohteeksi useimmin kaupan alalla (87 %) sekä turvallisuusalalla (85 %). Matkailu- ravintola-, ja vapaa-ajan palveluissa häirintä on myös yleistä (81 %) ja myös kiinteistöpalvelualalla yli puolet (53 %) on kohdannut häirintää.

Hälyttävät luvut nuorten kokemasta seksuaalisestä häirinnästä

Kysely paljastaa, että seksuaalinen häirintä on erityisen ongelmallista, sillä yli puolet (52 %) nuorista raportoi kyselyssä sen kohtaamisesta. Se ilmenee sanoina, eleinä ja fyysisenä kosketteluna, mikä asettaa uhat nuorten terveydelle ja työhyvinvoinnille.

– Jokainen nuori, joka työskentelee tällä alalla, on jonkun lapsi ja jonkun rakas. Meidän on syytä miettiä, millaiselta tuntuisi, jos joku läheisemme kohtaisi seksuaalista häirintää ja koskettelua työympäristössä, joka pitäisi olla paikka positiivisille kokemuksille ja uuden oppimiselle? Kähärä haastaa pohtimaan.

Kähärä kehottaa myös vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa häirinnästä ja rohkaisemaan heitä ilmoittamaan epäasiallisesta kohtelusta ja häiritsevästä käytöksestä työpaikoilla. Tämä on erityisen tärkeää, sillä monet nuoret aloittavat kesätyönsä ja työuransa palvelualoilla.

– Vetoan vanhempiin: keskustelkaa nuortenne kanssa työpaikalla mahdollisesti tapahtuvasta häirinnästä. Selittäkää, että mikään törkeä käytös ei ole hyväksyttävää ja kaikista väärinkäytöksistä tulee ilmoittaa esihenkilölle, luottamusmiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle. Nuoret jättävät valitettavan usein kertomatta kielteiset kokemuksensa, mikä estää niihin puuttumisen työpaikoilla, Kähärä toteaa.

– Työpaikoilla taas kannattaa näin kausi- ja sesonkityöaikana huolehtia, että perehdytysmateriaalit ovat kunnossa ja työpaikan yleiset yhteiset ohjeet häirintään puuttumiseen kaikkien saatavilla.

Haku