Hyppää sisältöön
Tiedotteet

13.04.2024 08:00

PAM vetoaa maan hallitukseen: Taakka on jaettava tasaisemmin

Orpo-Purran hallitus kokoontuu maanantaina alkavaan kehysriiheen päättämään valtion talouden suuntaviivoista vuosille 2025-2028. ”Kun pelkästään kurjuutta on jaossa, tarvitaan päätöksissä vahvaa oikeudenmukaisuuden tajua,” PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen vetoaa.

nainen seisoo ulkona takki päällä kädet puuskassa.

Hallituksen tähän mennessä toteuttamat ja päätetyt valtiontalouden säästötoimet ovat rankaisseet matalapalkkaisia sekä vastentahtoista osa-aikatyötä tekeviä palvelualojen ammattilaisia.

”Leikkaustoimet niin työttömyysturvaan kuin muihin tukiin ovat iskeneet vain pienituloisiin. Samalla suuripalkkaiset saavat nauttia veroalennuksista. Tämä on kohtuutonta. ”, toteaa Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. 

Voimakkaimmin leikkaukset kohdistuvat pienituloisiin lapsiperheisiin tilanteessa, jossa toinen perheen aikuisista jää työttömäksi ja haluaisi ottaa vastaan osa-aikatöitä sovitellulla työttömyysetuudella. Työttömyysturvan lapsikorotusten ja suojaosan poisto leikkaavat osa-aikaisesti työskentelevän perheellisen palvelualojen työntekijän työttömyysetuutta kuukausitasolla jopa 300–400 euroa jo ennen ansiosidonnaisen päivärahan porrastuksen vaikutuksia.  

Asumistuen muutokset tarkoittavat puolestaan, että korkeiden asuinkustannusten alueella tällaiseen perheen kuukausittaiseen toimeentuloon kohdistuu vielä 100–200 euron lisäleikkaus. 

Hallitus on päättänyt lisäksi etuuksia inflaatio-oloissa nostavan kansaneläkeindeksin jäädytyksestä peräti vuoteen 2027 saakka. Kuluttajahintojen voimakkaan kasvun myötä indeksijäädytys tarkoitti jo kuluvan vuoden alussa lähes 6 prosentin leikkausta etuuksien ostovoimaan vuodentakaiseen verrattuna. 

Samalla hallitus suunnittelee kulutukseen kohdistuvien verojen kuten arvonlisäveron korottamista. Pienituloiset maksavat arvonlisäveroa suhteessa tuloihinsa enemmän kuin suurituloiset. Tämä vaikutus korostuu entisestään välttämättömyyshyödykkeiden kuten elintarvikkeiden kohdalla.

Normaalitilanteessa etuuksien indeksisidonnaisuus suojelee kaikista pienituloisimpia osittain myös kulutusverojen korotuksilta. Indeksijäädytyksen vuoksi mahdollinen korotus kompensoituu kuitenkin ainoastaan eläkkeiden ja toimentulotuen osalta. 

 “Kun pelkästään kurjuutta on jaossa, tarvitaan vahvaa oikeudenmukaisuuden tajua päätöksissä. Taakka on jaettava tasaisemmin”, Rönni-Sällinen sanoo.

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku