Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Osaaminen ja ammattitaito ovat avainasemassa tulevaisuudessa Blogit 09.03.2022 17:12 Osaaminen ja ammattitaito ovat avainasemassa tulevaisuudessa Palkalliseen koulutukseen on päässyt vähiten marava-alan työntekijät ja eniten turvallisuusalan työntekijät, kertoo vierasbloggarimme, erikoistutkija Sara Lindström. Kulutustottumusten muutokset, koronapandemia ja pandemian aiheuttamat taloudelliset ongelmat työntekijöille ovat kaikki tuoneet muutospaineita palvelualoille ja niiden työntekijöille. On kiinnostavaa, mikä on se taika, joka on auttanut alati kiihtyvän muutoksen pyörteissä palvelualoilla. Eri aloja selviytymiskeinoihin on kuulunut haasteiden muuttuessa erilaisia asioita. On kuitenkin varmaa, että osaaminen ja ammattitaito, niiden tunnistaminen ja kehittäminen ovat olleet avainasemassa kaikilla palvelualoilla. Mikä on näiden tilanne tällä hetkellä palvelualojen työpaikoilla? Kysyimme asiaa teiltä PAMin jäseniltä Työhyvinvointi ja osaaminen palvelualoilla -tutkimuksessamme. Mitä on osaamisen arvostus työpaikoilla? Työkaverin osaamisen ja ammattitaidon arvostusta on esimerkiksi se, että kerrot, missä tehtävissä juuri hän on hyvä tai miten hän omien taitojensa avulla auttaa sinua työtehtävissäsi. Osaamisen arvostusta on myös se, että vahvuutesi tunnistetaan ja pääset hyödyntämään niitä työssäsi. Yksi voi loistaa asiakaskohtaamisissa, toinen luoda hyvää työilmapiiriä ja olla ässä perehdyttäjänä, kun kolmas on huolellinen ja tekee äärimmäisen tarkkaa työtä. Osaamisen arvostaminen on tärkeää, sillä kun sitä arvostetaan, sitä myös käytetään ja kehitetään. Osaamista tunnistavalla työpaikalla kaikkien vahvuudet sovitetaan saumattomasti yhteen. Sellaisella työpaikalla osataan keskustella siitä, minkälaisia taitoja työssä tarvitaan tulevaisuudessa – ehkä jo huomenna. Työpaikoilla osaamisen kehittämistä tuetaan esimerkiksi tarjoamalla vaihtelevia työtehtäviä tai mahdollisuuksia tavoitteelliseen opiskeluun esimerkiksi tutkinnon suorittamiseen tai itselle uuteen aihepiiriin syventymiseen työn kautta. Myös yhdessä työskentely, perehdyttäjänä toimiminen ja arkinen ongelmanratkaisu ovat keinoja hioa ammattitaitojasi. Mikä on osaamisen arvo eri aloilla? Tutkimuksessa esitettiin väittämä ”Jokaisen osaamista ja ammattitaitoa arvostetaan työpaikallamme”. Kyselyyn vastanneet ottivat siihen kantaa viisiportaisella asteikolla, jonka ääripäät olivat Täysin samaa mieltä ja Täysin eri mieltä. Vertailun helpottamiseksi En samaa enkä eri mieltä-vastaukset piilotettiin. Osaamisen arvostus työpaikalla koettiin vahvimpana majoitus-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluiden alojen vastaajien keskuudessa, kun 61 % vastaajista oli väittämän kanssa melko tai täysin samaa mieltä. ”Muut”-ryhmän vastaajat, kuten työntekijät vaikkapa apteekki- tai kauneudenhoitoalalla peesasivat hyvin lähellä. Myös kaupan ja kiinteistöpalveluiden vastaajista yli puolen työpaikoilla koettiin osaamisen ja ammattitaidon arvostusta. Hieman nuivemmin arvostukseen suhtauduttiin vartiointialalla. Nuorimmat, alle 25-vuotiaat vastaajat, kokivat osaamisen arvostuksen työpaikalla olevan paremmalla tolalla kuin vanhemmat vastaajat. Pienempien työpaikkojen vastaajat kokivat arvostuksen olevan yleisempää kuin suurempien työpaikkojen. Takaako arvostus pääsyn koulutukseen? Osaamisen arvostus ei kuitenkaan näy esimerkiksi mahdollisuuksina osallistua palkalliseen koulutukseen. Pikemminkin päinvastoin! Juuri majoitus-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluiden vastaajat olivat osallistuneet vähiten (23 % alan vastaajista) ja vartiointialan vastaajat eniten (53 % vastaajista) palkalliseen koulutukseen. Muilla aloilla noin 30−40 % vastaajista oli osallistunut palkalliseen koulutukseen. Voi olla, että esimerkiksi majoitus-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluiden työpaikoilla ammattitaidon arvostus on vahvempaa, koska työ ja työympäristö tukevat todennäköisemmin toisten vahvuuksien tuntemista, tiiviimpää yhteistyötä ja monipuolisia tehtäviä. Työpaikan arki voi pyöriä jokaisen vastuulla, jolloin ollaan riippuvaisia myös toisten taidoista. Koulutus on kuitenkin vain yksi keino oppia asioita, mutta osaamisen arvostus joko näkyy tai ei näy työn arjessa. Osaaminen auttaa sopeutumaan uuteen Kirjoituksen tiedot perustuvat toukokuussa 2021 tehdyn Osaaminen ja työhyvinvointi palvelualoilla -kyselyn vastauksiin. Mukana analyyseissa ovat työssäkäyvien jäsenten (N=2847) vastaukset. Tutkimustyö jatkuu edelleen. Kysymme uudestaan PAMin jäsenten kokemuksista tulevana keväänä. Jokainen vastaus on arvokas lisä työhön, jolla pyritään tukemaan ja turvaamaan palvelualojen työtä nyt ja tulevaisuudessa! Tulevaisuuden rakentamisessakin edellytys on osaamisen arvostus. Työntekijöiden osaaminen eli yhteiset taidot, kyvyt ja kokemukset ovat merkittävässä roolissa seuraavankin tavallista arkea uhkaavan tapahtuman iskiessä. Yllättävissä tilanteissa sopeutuvat ja niissä selviytyvät parhaiten työpaikat, joissa arvostetaan sekä omaa että muiden osaamista. Näillä työpaikoilla tiedetään mitä osataan hyvin, kannustetaan uuden oppimiseen ja ennakoidaan mitä taitoja tulevaisuudessa voisi tarvita. Työporukassa myös huolehditaan, ettei mikään tieto ja osaaminen ole vain yhden ihmisen takana. Työhyvinvointi ja osaaminen palvelualoilla -tutkimusta toteuttaa Työterveyslaitos, ja sen päärahoittaja on Työsuojelurahasto. Lisätietoa: Työhyvinvointi ja osaaminen palvelualoilla. Avainsanat: koulutus Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit kaupan ala kestävä kehitys koulutus Askelmerkkejä kestävään kehitykseen kaupan alalla 4.11.2024 Blogit alustatalous koulutus politiikka sopimusjärjestelmä talous Ei synny uutta Nokiaa, syntyy läjä tomua 13.10.2024 Blogit kaupan ala koulutus Korkeakouluihin lisää myös ammatillisen tutkinnon suorittaneita 10.10.2024 Näytä kaikki
Artikkelit kaupan ala kestävä kehitys koulutus Askelmerkkejä kestävään kehitykseen kaupan alalla 4.11.2024
Blogit alustatalous koulutus politiikka sopimusjärjestelmä talous Ei synny uutta Nokiaa, syntyy läjä tomua 13.10.2024
Blogit kaupan ala koulutus Korkeakouluihin lisää myös ammatillisen tutkinnon suorittaneita 10.10.2024