Hyppää sisältöön
Tiedotteet

27.03.2025 10:34

Osa-aikatyöntekijälle pakko hakea uutta työtä – PAMin mielestä työllisyystoimien tähdättävä hyviin työpaikkoihin

Työllisyystoimenpiteet eivät saa johtaa siihen, että työnhakijat ohjataan entistä enemmän epävarmoihin työsuhteisiin, Palvelualojen ammattiliitto toteaa lausunnossaan työnhakijan palveluprosessin ja työnvälityspalvelujen kehittämisestä. Esimerkiksi osa-aikatyöntekijöille kaavailtu työnhakuvelvoitteen olisi huomioitava jo olemassa olevan työsuhteen vaatimukset.

Työllisyyspalveluiden tavoitteena pitäisi olla laadukkaiden ja kestävien työpaikkojen turvaaminen pohjoismaisen mallin mukaisesti, PAM linjaa lausunnossaan  hallituksen esityksen luonnoksesta.

– Työllistymissuunnitelmien, tapaamisten ja muiden toimenpiteiden olisi tuettava työnhakijan yksilöllistä tilannetta eikä olla vain valvontaa.

Hallitus esittää työnhakuvelvoitteen kiristämistä työttömuyysturvaa saavilta. Esimerkiksi osa-aikatyötä tekevän olisi haettava vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa eli hänen olisi oltava valmis tekemään useampaa kuin yhtä työtä. PAMin mielestä esitys ei ole huomioi osa-aikatyöntekijöiden tilannetta.

– Osa-aikatyöntekijä on työssä ja kahden osa-aikatyön yhteensovittaminen voi olla ajallisesti vaikeaa. Työsopimukset voivat sisältää kilpailukieltosopimuksia tai sitoumuksia olla työnantajan käytettävissä työvoimatarpeen mukaan, lausunnossa muistutetaan.

Moni osa-aikatyöntekijä on työsopimuksessa antanut työaikalain mukaisen lisätyösuostumuksen, koska toivoo saavansa osa-aikatyön päälle enemmän tunteja. Suostumus kuitenkin edellyttää lisätuntien vastaanottamista lyhyelläkin varoitusaajalla ja kieltäytyminen on mahdollista vain työvuorolistan mukaisina vapaapäivinä ja tällöinkin vain perustellusta syystä. Toisen työn hakeminen on tuolloin hankalaa.

Hakuvelvoite tuntien mukaan

Hakuvelvoite tuntien mukaan

Siltä varalta, että hallitus päättää kiristää osa-aikatyöntekijöiden työnhakuvelvoitetta, PAM esittää, että hakuvvelvoite pitäisi suhteuttaa tehtyihin työtunteihin niin, että velvoite kevenee työtuntien lisääntyessä.

PAMin mielestä työsopimuksessa annettu kertaluonteinen lisätyösuostumus pitäisi rinnastaa aktiiviseen työnhakuun, sillä se vaikuttaa työntekijän työmarkkina-asemaan ja mahdollisuuksiin sitoutua muuhun työhön. Toinen vaihtoehto on poistaa kertakaikkinen lisätyösuostumus työaikalaista, sillä se parantaisi työntekijöiden mahdollisuuksia lisätä työaikaansa muualla ja kannustaisi työnantajia sopimaan työajoista tarkemmin todelliseen työvoimatarpeeseen perustuen.

Lue lisää asiasta

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku