Hyppää sisältöön
Uutiset

31.01.2025 15:11

Oletko kohdannut työpaikalla kyseenalaisia toimenpiteitä tai painostusta lakkoon liittyen?

Voit kertoa PAMille vastaan tulleista tilanteista lomakkeella luottamuksellisesti.

Lakko-oikeus on turvattu kansainvälisillä sopimuksilla sekä Suomen lainsäädännössä. Lakon piirissä olevilla työntekijöillä on oikeus osallistua lakkoon, vaikka nämä eivät olisi PAMin jäseniä. PAMin julistamat lakot ovat laillisia ja PAM maksaa jäsenilleen lakkoavustusta.

Lue lisää kaupan alan lakosta

Työpaikalla työntekijöitä ei saa kohdella eriarvoisesti lakkoon osallistumisen perusteella. Jos tällaista kuitenkin tapahtuu, on siitä tärkeää ilmoittaa heti eteenpäin omalle luottamusmiehelle tai PAMille esimerkiksi alla olevalla lomakkeella.

Työtaisteluita on aiemmin pyritty murtamaan tarjoamalla lakon aikana töihin tuleville poikkeuksellisia etuja kuten ilmaista ruokaa tai lisäpalkkioita. Lisäksi työntekijöitä on siirretty työtehtäviin, joita he eivät normaalisti tee. Pahimmissa tapauksissa on jopa vihjailtu lakkoon osallistumisen vaikuttavan tulevaan urakehitykseen.

– Lakko-oikeutta tulee kunnioittaa. Työpaikoilla ei missään tapauksessa saa ryhtyä toimiin, joissa työntekijöitä asetetaan eriarvoiseen asemaan lakkoon osallistumisesta riippuen, PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne painottaa.

Kalliorinteen mukaan kyseenalaisista tapauksista kannattaa kertoa matalalla kynnyksellä.

– Jos painostusta tai tavallisesta poikkeavia käytäntöjä tulee työpaikalla vastaan lakon alla tai lakon aikana, on niistä hyvä ilmoittaa heti luottamusmiehelle tai PAMille.

Kohtasitko työpaikalla kyseenalaisia toimenpiteitä tai painostusta lakkoon liittyen – kerro PAMille

Oletko kohdannut painostusta tai kyseenalaisia toimenpiteitä työpaikalla lakkoa koskien? Voit ilmoittaa asiasta luottamuksellisesti PAMille tällä lomakkeella. Yhteystietoja käytetään ainoastaan mahdollisten tilanteiden varmistamiseen tai lisätietojen kysymiseen. Tietoja ei jaeta eteenpäin tai käytetä muihin tarkoituksiin.

Max. file size: 32 MB.
Tietosuojaseloste

PAM kerää tällä lomakkeella antamasi tiedot työpaikoilla mahdollisesti lakon alla tai lakon aikana esiintyvien kyseenalaisten käytäntöjen tai painostuksen todentamista varten.

Yhteystietojasi käsitellään luottamuksellisesti, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille.

Lomakkeen täyttämällä annat PAMille luvan ottaa sinuun yhteyttä antamiesi tietojen varmentamiseksi ja lisätietojen kysymiseksi.

Henkilötietojasi säilytetään vain niin kauan kuin se on tarpeellista tietojen varmentamista varten, kuitenkin enintään vuoden 2025 loppuun saakka. Sinulla on oikeus pyytää tietojesi poistamista tai korjaamista viestinta(a)pam.fi

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku