Hyppää sisältöön
Artikkelit

31.05.2024 11:02

“Olemme yhdessä työntekijöiden asialla”

Heikki Heinonen valittiin hiljattain PAMin nuorten toimintaa luotsaavan ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Hän haluaa nuorille lisää mahdollisuuksia osallistua kehitystyöhön niin työpaikoilla kuin liiton toiminnassa. 

Heikki Heinonen on löytänyt liiton toiminnasta ja tapahtumista uusia ystäviä sekä merkityksellisyyttä arkeen.

”Työskentelen varastotyöntekijänä ja varaluottamusmiehenä päivittäistavarapuolella Inex Partners Oy:n logistiikkakeskuksessa Sipoossa. Tuotamme siellä logistiikkapalvelut S-ryhmän päivittäistavara- ja käyttötavaraketjuille.

Logistiikkakeskuksemme on Suomen suurin rakennus ja sen toiminnot ovat pitkälle automatisoituja. Työhöni kuuluu pääasiassa automaatiolaitteiden valvontaa ja pienempien vikatilanteiden korjaamista.

Olen kiitollinen siitä, että saan osallistua myös kehitystyöhön, jotta työstä saataisiin entistä mielekkäämpää ja tehokkaampaa. Toivon, että työntekijät otettaisiin mukaan kehitystyöhön laajemminkin, sillä siitä hyötyisivät kaikki. 

Viimeisen vuosikymmenen aikana automaation kehitys on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Työn kuormitus on muuttunut fyysisestä psyykkisen puolelle. Tärkein työssäni tarvittava ominaisuus on rauhallisuus. Vikatilanteissa panikointi voi aiheuttaa vaaratilanteita. Kalliit ja isot laitteet vaativat osaamista, jonka logistiikan uudistettu palkkausjärjestelmä ottaa nyt paremmin huomioon.

Luottamustehtävät tuovat arkeeni mukavaa vaihtelua työn vastapainoksi.

Pitkän aikaa ammattiliittoon kuuluminen toi minulle perusturvaa. Tiesin, että työpaikalla on luottamusmies, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä. Nyt olen itse se tuki muille työpaikalla. Aktiivisempi osallistuminen liiton toimintaan on tuonut enemmän merkityksellisyyttä elämääni.

Viime syksynä järjestetyssä PAMin liittokokouksessa syttyi kipinä lähteä mukaan myös liiton nuorten toimintaan ja kehittää sitä eteenpäin. Tavoitteenamme on innostaa nuoria osallistumaan aktiivisemmin liitossa ja saada nuorten ääni kuuluviin erilaisten koulutusten, kampanjoiden ja tapahtumien kautta.

Minulle on tärkeää, että kaikki liiton toiminnasta kiinnostuneet tuntisivat olonsa tervetulleeksi mukaan. Vaikka olemme erilaisia ja tulemme eri aloilta, niin olemme yhdessä työntekijöiden asialla.

Tämän kevään aikana järjestetyissä tapahtumissa on ollut uusia osallistujia ja olemme saaneet hyvää palautetta. Haluamme pitää jatkossakin huolta siitä, että tapahtumissa viihdytään ja pidetään hauskaa. Tervetuloa tutustumaan!”

Heikki Heinonen haluaa nuorten äänen vahvemmin kuuluviin.

Kuka?

Heikki Heinonen työskentelee Inex Partners Oy:n logistiikkakeskuksen päivittäistavarapuolella varastotyöntekijänä. 

Toimii työpaikkansa varaluottamusmiehenä, 036 Helsingin varastotyöntekijät ry:n johtokunnan jäsenenä sekä PAMin Nuorten ohjausryhmän puheenjohtajana.

Vapaa-ajalla käy kuntosalilla, kalastaa ja seuraa urheilua.

Teksti: Minna Raitapuro

Kuvat: Eeva Anundi

Avainsanat:

jäsenyys

Haku