Hyppää sisältöön
Artikkelit

06.11.2024 09:16

Milloin työntekijällä on oikeus omaishoitovapaaseen?

Oikeus omaishoitovapaaseen on vielä melko tuntematon ja vähän käytetty oikeus. Työsopimuslain säännös omaishoitovapaasta tuli Suomessa käyttöön elokuussa 2022. Lain taustalla on EU:n työelämän tasapaino -direktiivi, muistuttaa lakimies Maaret Pulliainen.

Työntekijällä on oikeus saada vapaata työstä, jos hän tarvitsee aikaa henkilökohtaisen avun tai tuen antamiseen omaiselle tai samassa taloudessa asuvalle läheiselle. Omaisella tarkoitetaan työntekijän lasta, vanhempaa, avio- ja avopuolisoa sekä rekisteröidyssä parisuhteessa työntekijän kanssa olevaa. Samassa taloudessa asuva läheinen voi olla esimerkiksi puolison lapsi.

Omaishoitovapaan edellytyksenä on, että työntekijän omainen tai läheinen tarvitsee merkittävää apua tai tukea vakavan sairauden tai vamman vuoksi. Avun antaminen edellyttää välitöntä läsnäoloa, koska läheisen toimintakyky on huomattavasti alentunut.

Vapaan aikana voi esimerkiksi käyttää läheistä sairaalassa tai auttaa palveluiden hankkimisessa, kun läheinen kotiutuu sairaalahoidosta. Työntekijällä on oikeus vastaavaan vapaaseen myös silloin, kun hän osallistuu omaisen tai läheisen saattohoitoon.

Omaishoitovapaata on oikeus saada enintään viisi työpäivää kalenterivuoden aikana. Vapaan voi pitää useammassa jaksossa kokonaisina työpäivinä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vapaan pitämisestä myös osapäivinä.

Työntekijän on ilmoitettava omaishoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta työnantaja voi varautua mahdollisiin sijais- tai muihin työaikajärjestelyihin. Äkillisiä ja ennakoimattomia omaishoitovapaan tarpeita voi tulla esimerkiksi tapaturmien vuoksi tai omaisen kunnon äkillisesti heikentyessä.

Työntekijän on työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys poissaolon perusteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa vapaamuotoista selvitystä avun tai tuen tarpeesta. Omaista koskevan lääkärinlausunnon toimittaminen työnantajalle on mahdollista vain omaisen suostumuksen perusteella.

Omaishoitovapaa on yleensä palkatonta, ellei sen palkallisuudesta ole erikseen sovittu esimerkiksi työehtosopimuksessa.

”Omaishoitovapaata on mahdollista saada enintään viisi työpäivää kalenterivuoden aikana”, neuvoo lakimies Maaret Pulliainen.

Muistilista

  • Omaishoitovapaa on pääsääntöisesti palkatonta, ellei toisin ole sovittu esimerkiksi työehtosopimuksessa.
  • Voit saada viisi työpäivää vapaata, jos omainen tai läheinen tarvitsee välitöntä tukeasi vakavan sairauden tai vamman vuoksi. Vapaata voi saada myös saattohoitoon osallistumiseen.
  • Ilmoita vapaasta työnantajalle mahdollisimman pian, mieluiten kirjallisesti.


Teksti: Minttu Sallinen
Kuva: Shutterstock

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku