Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » ”Kyse lakossa on ihan perustoimeentulosta” Artikkelit 21.02.2025 07:59 ”Kyse lakossa on ihan perustoimeentulosta” Nokian Citymarketin lakkovahdit korostavat: ”Kyse on palkasta, palkan lisistä, osa-aikaisten tilanteesta sekä työajoista.” Citymarket Nokian lakkovahteja: Eve Päll (vas.), Milla Kannisto, Emma Kaitala, Maippi, Emmi Aho ja Petro Salmela Varaluottamushenkilö Emmi Aholla on pitkä ura myyjänä, tänä vuonna tulee täyteen 20 vuotta Citymarketissa. Aiempaa kokemusta on myös lakkovahtina. – Nyt lakkoillaan ihan myyjien perustoimeentulon takia. Kyse on enimmäkseen palkasta, palkan lisistä, osa-aikaisten tilanteesta sekä työajoista. Palkat ovat jääneet jälkeen, ja hallituksen tekemät ja kaavailemat toimet vaikuttavat kaikkein eniten meihin pienituloisiin, Aho summaa. Lakkoon ei ryhdytä kevyin perustein. Tavoite on vauhdittaa neuvotteluja. – Uskon, että kolmipäiväisestä lakosta on hyötyä. On myös hyvä, että tällä kertaa kaikki kohteet ovat lakossa yhtä aikaa. Citymarket Nokian lakkovahdit Milla Kannisto (vas.) ja Emmi Aho Aho kehuu oman työpaikan lakkoporukan yhteishenkeä. Työpaikan 18-henkiselle lakkoporukalle on oma WhatsApp-ryhmä. Viestit kulkevat, vinkkejä annetaan ja toisia tsempataan. Vahtivuoron vaihtuessa Emmi ohjeistaa vuoroon tulevat ja käy hakemassa autosta lakkorekvisiittaa, juomia ja välipalapatukoita. PAMin Tampereen toimisto on varustanut lakkoporukan hyvin. Tsemppiä ja tukea asiakkailtakin Emmi kertoo, että Nokian Citymarketissa käy paljon tuttuja asiakkaita, joiden kanssa tulee juteltua muutenkin paljon päivittäisistä asioista. – Viime kerrallakin kun lakkoiltiin, asiakkaat tsemppasivat meitä. Asiakkaat ymmärtävät, että me ollaan pienipalkkaisia eikä haeta mitään absurdia korotusta, vaan ihan sitä perustuloa, Aho toteaa. – Palaute on ollut positiivista, mitään negatiivista ei ole asiakkailta tullut, tukea vain, komppaavat myös lakkovahdit Eve Päll ja Petro Salmela. Lakkovahdit erottuvat hyvin kaupan ovilla. Kirpeä pakkanen ei tunnu haittaavan päivystäviä lakkovahteja. Nyt heitä on koolla jo isompi ryhmä, seuraavaksi he jakaantuvat toimipaikan eri oville muistuttamaan henkilökuntaa, että lakonalaista työtä ei tehdä. – Meillä ei ole mitään menetettävää, tehdään se mitä pystytään. Jos ei yritä, ei voi valittaa! Aho summaa. Teksti ja kuvat: Marjukka Kähönen /Noon Kollektiivi Avainsanat: kaupan ala työehtosopimusneuvottelut työtaistelu Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Uutiset kansallisteatteri työehtosopimusneuvottelut Kansallisteatterin teknisille ammattilaisille yleisen linjan mukaiset palkankorotukset 16.4.2025 Uutiset kansallisooppera ja -baletti työehtosopimusneuvottelut Kansallisoopperan ja -baletin teknisille ammattilaisille yleisen linjan mukaiset palkankorotukset 15.4.2025 Tiedotteet huvi-, teema- ja elämyspuistot työehtosopimus työehtosopimusneuvottelut Huvi-, teema-, ja elämyspuistojen työntekijöille 7,8 % palkankorotukset ja lisää vaikutusmahdollisuuksia työvuorosuunnitteluun 15.4.2025 Näytä kaikki
Uutiset kansallisteatteri työehtosopimusneuvottelut Kansallisteatterin teknisille ammattilaisille yleisen linjan mukaiset palkankorotukset 16.4.2025
Uutiset kansallisooppera ja -baletti työehtosopimusneuvottelut Kansallisoopperan ja -baletin teknisille ammattilaisille yleisen linjan mukaiset palkankorotukset 15.4.2025
Tiedotteet huvi-, teema- ja elämyspuistot työehtosopimus työehtosopimusneuvottelut Huvi-, teema-, ja elämyspuistojen työntekijöille 7,8 % palkankorotukset ja lisää vaikutusmahdollisuuksia työvuorosuunnitteluun 15.4.2025