Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Järjestökanne vahvistaisi työmarkkinoiden pelisääntöjen noudattamista Uutiset 15.09.2023 14:03 Järjestökanne vahvistaisi työmarkkinoiden pelisääntöjen noudattamista Kansanedustaja Timo Suhosen (sd) lakialoitteessa vaaditaan ammattiliitoille oikeutta nostaa kanne työnantajaa tai työnantajan edustajaa vastaan työsuhteeseen liittyvissä riita-asioissa. Eduskunta aloitti kesäkuussa tehdyn lakialoitteen käsittelyn tänään lähetekeskustelulla. Aloitteen on allekirjoittanut 40 kansanedustajaa sosialidemokraateista sekä vasemmistoliitosta. Lähetekeskustelun jälkeen aloite siirtyy valiokuntakäsittelyyn. Allekirjoitusten suuresta määrästä huolimatta opposition lakialoitteilla on yleensä heikommat mahdollisuudet kerätä enemmistö eduskunnassa. PAM pitää tärkeänä, että aloite järjestökanteesta etenee ja siten myös ammattiliitoille myönnettäisiin kanneoikeus. Kanneoikeus toisi ammattiliitolle valtuudet auttaa paremmin esimerkiksi heikommassa asemassa olevia ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Kanneoikeus edistäisi myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista työelämässä. Kanneoikeus parantaisi työntekijöiden oikeusturvaa ja ehkäisisi työmarkkinarikollisuutta PAM katsoo, että ammattiliittojen kanneoikeus olisi tärkeä väline etenkin tilanteissa, joissa työntekijöiden omat mahdollisuudet valvoa oikeuksiaan ovat korostuneen heikot. Kanneoikeus parantaisi työntekijöiden oikeusturvaa ylipäänsä, sillä pelko leimautumisesta tai työpaikan menettämisestä heikentää yksittäisen työntekijän mahdollisuuksia lähteä hakemaan oikeuksiaan tuomioistuimista. Kanneoikeuden myötä liitto voisi viedä työnantajan lainvastaisen toiminnan tuomioistuimen käsittelyyn yksittäisen työntekijän puolesta ilman, että työntekijän tarvitsisi esiintyä asiassa omissa nimissään. Jo pelkällä olemassaolollaan kanneoikeus olisi myös omiaan ehkäisemään epätervettä kilpailua yritysten välillä ja työmarkkinarikollisuutta. Lisäksi myös viranomaisten työ helpottuu, kun ammattiliitto voi nostaa kanteen useiden henkilöiden puolesta, eikä samaa asiaa tarvitse käsitellä moneen otteeseen. Kanneoikeus käytössä Pohjoismaissa ja kansainvälisesti Kansainvälisesti tarkasteltuna ryhmäkanneoikeus työelämäasioissa on käytössä laajasti, muun muassa Pohjoismaissa, useimmissa Euroopan valtioissa sekä Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Norjassa järjestöt voivat nostaa kanteen yksityistä tahoa tai valtiota vastaan. Myös Ranskassa ammattiliitot voivat nostaa kanteen työhön liittyvissä asioissa. Suomessa ryhmäkanneoikeus on toistaiseksi suppea ja käytössä ainoastaan kuluttaja-asioissa, joissa kuluttaja-asiamies voi nostaa kanteen erikseen määritellyn kuluttajaryhmän puolesta. Kansanedustaja Timo Suhosen lakialoite laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa. Avainsanat: lainsäädäntö politiikka Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 20.12.2024 Tiedotteet politiikka toimeentulo työehtosopimus työllisyys työttömyysturva PAMin jäsenillä jäsenkyselyjen historian tukalin taloustilanne 19.12.2024 Tutkimus PAMin jäsenkysely 2024 19.12.2024 Näytä kaikki
Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 20.12.2024
Tiedotteet politiikka toimeentulo työehtosopimus työllisyys työttömyysturva PAMin jäsenillä jäsenkyselyjen historian tukalin taloustilanne 19.12.2024