Hyppää sisältöön
Artikkelit

06.07.2022 11:30

Hyvinvointikurssilta voimaa ja virkeyttä arkeen

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys ry:n (PHT) järjestämät edulliset hyvinvointikurssit tarjoavat tukea omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Merja Huoviselle kurssi toi potkua arkeen sekä uusia ystäviä.

Ahveroinen -järven rannalla sijaitseva Rokua Health & Spa on yksi monista kurssikohteista. Kuva: Henri Luoma

”Väsymyksen merkkejä ja ongelmatilanteita ei välttämättä huomaa, ennen kuin pysähtyy hetkeksi”, sanoo Merja Huovinen, 61.  

Hänelle pysähdyksen paikka tuli vuosi sitten. Takana oli iso elämänmuutos, sillä hän oli hiljattain muuttanut 33 vuoden Helsingissä asutun vuoden jälkeen Utajärvelle Pohjois-Pohjanmaalle. Samoihin aikoihin aiempi palveluneuvojan työ vakuutusyhtiössä oli vaihtunut matkailu-alan ammattitutkinnon myötä liikkuvaan junatarjoilijan työhön.

Henkilökohtaisen elämän ahdistavat tapahtumat, fyysinen työ, koronapandemiaa seuranneet lomautukset ja tuttujen liikuntapaikkojen sulkeutuminen haastoivat Huovisen jaksamista. Hän oivalsi, että nyt oli aika pysähtyä hetkeksi ja ottaa aikaa itselle. Samoihin aikoihin hän löysi PHT:n aikuisille suunnatun hyvinvointikurssin selaillessaan lähellä sijaitsevan Rokua Spa -kylpylähotellin Facebook-sivua, ja haki mukaan saman tien.

”Siihen elämäntilanteeseen oli iso etu, että kurssi löytyi läheltä. Samalla pääsin tutustumaan Rokuan luonnonpuistoon, jonne en ollut vielä uskaltautunut aiemmin yksin”, Huovinen kertoo.

Uutta energiaa arkeen

PHT ry järjestää aikuisille sekä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointikursseja ympäri Suomen. Aikuisten hyvinvointikurssit koostuvat kolmesta osasta, joiden aikana osallistujat käynnistävät toivomiaan muutoksia ja oppivat työkaluja parempaan arjen hallintaan.

Terveyspsykologian ja käyttäytymisen muutoksen asiantuntijoiden kehittämään kurssiohjelmaan kuuluu yhteisiä luentoja, yksilökeskusteluja, tutustumista erilaisiin liikuntamuotoihin sekä yhdessäoloa.

Kaivattu irtiotto arjesta ja huomion kiinnittäminen omaan hyvinvointiin antoivat Huovisen arkeen uutta potkua. Nykyään hän esimerkiksi antaa vapaa-ajallaan itselleen luvan ”ihan vaan ottaa rauhallisesti” ja huolehtii siitä, että töissä on riittävästi välipalaa mukana.

Vertaistuella ja luottamuksen ilmapiirissä käydyillä keskusteluilla oli Huoviselle suuri merkitys. Kurssilla syntyi myös ystävyyssuhteita. Yhteisen matkan jatkamiseksi eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat kurssilaiset perustivat yhteydenpitoa varten WhatsApp-ryhmän, jossa suunnitellaan yhdessä jo seuraavia yhteisiä tapaamisia.

”Kurssin ensimmäisen osan aikana olimme kaikki aika väsyneitä. Oli ihana huomata, miten viimeiselle jaksolle mennessä ihmiset olivat virkistyneet ja pyrkineet kohti tavoitteitaan. Eron huomasi selvästi!” 

Hän suositteleekin hengähdystaukoa arjesta myös muille oman jaksamisen tueksi.

”Hyvinvointikurssille osallistuakseen ei tarvitse olla työkyvytön, vaan se on sellaisille, jotka haluavat ylläpitää työssäjaksamista. Siellä ollaan itseämme varten.”

Avainsanat:

koulutus

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku