Hyppää sisältöön
Artikkelit

02.09.2024 15:07

Hallitus leikkaa, vaikka samalla työttömyys kasvaa

Loputkin Orpon-Purran hallituksen rajuista leikkauksista ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ovat nyt voimassa. Leikkauksilla on huolestuttavat yhteiskunnalliset vaikutukset.

Viimeiset hallituksen toistaiseksi päätetyistä työttömyysturvaleikkauksista astuivat voimaan syyskuun alussa, mukaan lukien ansiopäivärahan porrastusleikkaus.  

Keväällä pidetyssä hallituksen kehysriihessä ei tehty päätöksiä uusista leikkauksista työttömyysturvaan, mutta pääministeri Petteri Orpo ei ole kuitenkaan poissulkenut lisäleikkausten mahdollisuutta loppukauden aikana.

PAMin sosiaalipoliittinen asiantuntija Egezona Kllokoqi-Bublaku kertoo työttömyysturvaleikkausten kohdistuvan erityisen raskaasti palvelualojen pienituloisiin työntekijöihin, jotka ovat jo ennestään taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. 

– Matalat palkat eivät aina riitä kattamaan elinkustannuksia, ja leikkaukset esimerkiksi soviteltuun työttömyysturvaan syventävät palkkaköyhyyttä ja lisäävät taloudellista epävarmuutta. 

Porrastusleikkaus vie jopa satoja euroja ansiopäivärahasta.

Lapsiperheiden tilanne on kriittinen 

Rajut leikkaukset voivat johtaa jopa ruokaturvattomuuteen, kun työntekijät eivät pysty takaamaan itselleen ja perheelleen riittävää ravintoa. 

–Lapsiperheiden tilanne on erityisen kriittinen, sillä köyhyys ja taloudelliset vaikeudet heijastuvat suoraan lasten hyvinvointiin ja tulevaisuuteen, Kllokoqi-Bublaku muistuttaa. 

Leikkaukset vaikuttavat myös palvelualojen kannalta tärkeään kotimaiseen kulutukseen. 

– Leikkaukset heikentävät ostovoimaa juuri sellaisilta henkilöiltä, jotka kuluttavat valtaosan tuloistaan kotimaisiin kauppoihin ja palveluihin. Yhdessä arvonlisäveron korotuksen kanssa kotimaisen kulutuksen edellytykset heikentyvät, PAMin pääekonomisti Olli Toivanen kertoo.

Pääekonomisti Olli Toivasen mukaan leikkaukset heikentävät kotimaisen kulutuksen edellytyksiä.

Leikkauksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia 

Hallitus on kertonut tavoittelevansa työttömyysturvan leikkauksilla useiden kymmenien tuhansien henkilöiden työllistymistä. Leikkausten yhteiskunnalliset vaikutukset ovat samalla jääneet vähälle huomiolle.

– Näin kovilla leikkauksilla on laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia, kuten köyhyyden, terveyserojen ja sosiaalisten ongelmien kärjistyminen. PAM on pitänyt jatkuvasti esillä, että päätöksenteossa tulisi huomioida näiden muutosten pitkäaikaiset vaikutukset yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin ryhmiin, sosiaalipoliittinen asiantuntija Kllokoqi-Bublaku kertaa.

Sosiaalipoliittinen asiantuntija Egezona Kllokoqi-Bublaku nostaa esiin perheiden tukalan tilanteen leikkausten myötä.

Myöskään työpaikkoja ei toistaiseksi ole syntynyt. Työttömien määrä on kasvanut ja on tällä hetkellä kymmeniä tuhansia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Samalla leikkaukset saattavat lopulta jopa heikentää talouden tilannetta. 

– Työttömien määrä kääntyi jo vuoden 2023 aikana kasvuun palvelualojen suurissa ammattiryhmissä. Julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää, mutta väärin kohdennetut leikkaukset saattavat pikemminkin pahentaa tilannetta, sillä ne syövät eväät tulevalta talouskasvulta, pääekonomisti Toivanen sanoo. 

Vaarana myös työssäkäyvien asunnottomuus 

Työttömyysturvaleikkausten lisäksi moneen palvelualojen työntekijään kohdistuu myös asumistuen leikkaus. Kasaantuvien leikkausten yhteisvaikutukset saattavat nousta useisiin satoihin euroihin kuukaudessa. 

– Pahimmassa tapauksessa voi syntyä uusi työssäkäyvien asunnottomien joukko. Kyseessä on jo nyt kasvava ongelma erityisesti matalapalkkaisilla aloilla. Asumisen kallistuminen ja riittämätön toimeentulo voivat johtaa siihen, että yhä useammat työssäkäyvät menettävät asuntonsa tai joutuvat tinkimään muista perustarpeista, Kllokoqi-Bublaku huomauttaa. 

Myös työnantajat tulevat kärsimään leikkauksista työvoimapulan muodossa, sillä jatkossa osa-aikatyö on vähemmän kannattavaa. Tähän vaikuttaa työttömyysturvan ja asumistuen suojaosiin tehdyt leikkaukset. Työnantajille hallitus ei ole lisäämässä velvoitteita tarjota kokoaikatyötä. 

– Osa-aikatyön osuus on kasvanut palvelualoilla jo pitkään, ja valtaosa tarjolla olevista työpaikoista on osa-aikaisia. Palvelualojen työnantajat kohtaavat jatkossa entistä enemmän rekrytointivaikeuksia, kun työttömyysjakson aikana ei enää kannata ottaa vastaan vähäisiä työtunteja tarjoavaa työsuhdetta, Toivanen toteaa.

Työttömyysturvan uudet leikkaukset 2.9.2024 alkaen: 

  • Porrastusleikkaukset voimaan: 
  • 40 etuuspäivän jälkeen taso laskee 80 %:iin 
  • 170 etuuspäivän jälkeen taso laskee 75 %:iin 
  • Palkkatuettu työ ei kerrytä oikeutta ansiopäivärahaan 
  • Ikäsidonnaiset poikkeukset lopetetaan 
  • Työssäoloehtoa kasvatetaan puolesta vuodesta vuoteen 
  • Työskentelyedellytys muutetaan työtunneista euromääräiseksi 

Jo aikaisemmin voimaan tulleita leikkauksia: 

  • Lomakorvauksien saaminen siirtää ansiopäivärahan saamista 
  • Indeksien jäädytys (1.1.2024 kansaneläkeindeksi olisi noussut 5,9 %) 
  • Lapsikorotuksien poisto (-130–240 euroa kuukaudessa) 
  • Suojaosan poisto (vaikutus jopa 150 euroa kuukaudessa) 

Teksti: Pauli Unkuri. Kuvat: Eeva Anundi ja Shutterstock.

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku