Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » EU-maat hyväksyivät yritysvastuudirektiivin Uutiset 18.03.2024 16:11 EU-maat hyväksyivät yritysvastuudirektiivin Euroopan jäsenmaat hyväksyivät kiistellyn yritysvastuudirektiivin perjantaina. PAMin kansainvälisten asioiden asiantuntija Tiina Huotari pitää sitä tärkeänä edistysaskeleena ihmisoikeuksien, ympäristön ja vastuullisen liiketoiminnan hyväksi. – Tämä on ensimmäinen yritysvastuuta koskeva lainsäädäntö, joka koskettaa myös Suomea. Tärkeä ja historiallinen askel eteenpäin, sanoo PAMin kansainvälisten asioiden asiantuntija Tiina Huotari. Yritysvastuudirektiivi asettaa ensimmäistä kertaa suurille yrityksille velvollisuuden selvittää toimintaansa liittyvät haitalliset ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset sekä puuttua niihin. Direktiiviä sovelletaan asteittain yrityksen koon mukaan. Tiukimmillaan se tulee koskemaan yrityksiä, joissa on vähintään 1000 työntekijää ja joiden liikevaihto on 450 miljoonaa euroa. Direktiivin piiriin kuuluvia yrityksiä on noin 5400, joista Finnwatchin mukaan Suomessa on 139. Merkittäviä muutoksia viime hetkellä Yritysvastuudirektiivi on ollut valmisteilla jo vuosia. EU:n neuvosto ja parlamentti pääsivät joulukuussa sopuun sen sisällöstä. Sen jälkeen nähtiin monia vaiheita, ja direktiivi näytti jopa kaatuvan muun muassa Saksan, Suomen, Ruotsin, Viron ja Italian viime hetken vastustukseen. Lopulta direktiiviin tehtiin viime hetkellä merkittäviä muutoksia ja se hyväksyttiin lievennetyssä muodossa. – Ikävää tässä oli, että Suomi oli vaatimassa heikennyksiä direktiiviin. Se, että lähdetään avaamaan normaalilla lainsäädäntöprosessilla jo sovittuja asioita, ei anna hyvää kuvaa Suomesta jäsenmaana ja tuhoaa luottamusta, Huotari sanoo. Lopullisessa tuloksessa hän pitää valitettavana sitä, että direktiivi koskee alunperin sovittuun tekstiin verrattuna paljon pienempää joukkoa yrityksiä. Lisäksi direktiivissä ei enää nimetä riskialoja kuten tekstiiliteollisuus tai maatalous, joille tulisi tiukemmat velvoitteet. Ryhmäkanneoikeuteen tuli myös lievennyksiä. PAM on pitänyt sitä keskeisenä yritysten laiminlyöntien aiheuttamien ihmisloukkausten uhrien suojelemiseksi. Työ yritysten vastuullisuuden lisäämiseksi jatkuu – Tämä laki on vasta ensimmäinen askel. EU-tason työtä yritysten vastuullisuuden lisäämiseksi pitää jatkaa, Huotari sanoo. Hänen mukaansa on monia hyviä esimerkkejä siitä, että siihen on tahtoa. – Esimerkiksi hiljattain hyväksyttiin asetus, joka kieltää pakkotyöllä tuotettujen tuotteiden pääsyn EU-markkinoille. Seuraavaksi yritysvastuudirektiivi etenee Euroopan parlamentin äänestyksiin. Kun direktiivi on astunut voimaan, jäsenmaiden tulee viedä sen sisältämät velvoitteet kansalliseen lainsäädäntöön. Teksti: Minna RaitapuroKuva: Shutterstock 20.3.2024 päivitetty ryhmäkanneoikeudesta kertovaa kohtaa. Avainsanat: EU kestävä kehitys lainsäädäntö Yritysvastuu Jaa Lue seuraavaksi Lausunto HE 100/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi leipomotyölain 5 §n kumoamisesta ja työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 3.12.2024 Uutiset EU kansainvälinen toiminta matkailu- ja ravintola-ala Annika Rönni-Sällinen EFFAT:n puheenjohtajaksi 28.11.2024 Uutiset matkailu- ja ravintola-ala Yritysvastuu Finnwatch: Suomalaiset lounasravintolat ovat tehneet aktiivisesti ilmastotoimia 27.11.2024 Näytä kaikki
Lausunto HE 100/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi leipomotyölain 5 §n kumoamisesta ja työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 3.12.2024
Uutiset EU kansainvälinen toiminta matkailu- ja ravintola-ala Annika Rönni-Sällinen EFFAT:n puheenjohtajaksi 28.11.2024
Uutiset matkailu- ja ravintola-ala Yritysvastuu Finnwatch: Suomalaiset lounasravintolat ovat tehneet aktiivisesti ilmastotoimia 27.11.2024