Hyppää sisältöön
Artikkelit

16.04.2025 08:07

Automaatit ja ulkoistaminen vähentämässä työtä elokuvateattereissa 

Lippu- ja ruoka-automaatit muokkaavat elokuva-alan työntekijöiden tehtäviä. Samalla elokuvasalin konehuoneen työt ovat osin siirtyneet ulkomailta etänä tehtäväksi.  

Elokuvateattereiden automatisointi ei ole aivan ongelmatonta, sanovat Finnkinon työsuojeluvaltuutettu Jan Dunderfelt ja pääluottamusmies Jouni Kelaranta.

Parin viime vuoden aikana Finnkinon elokuvateattereissa on käynnistynyt useita muutoksia, joiden seurauksena työtä siirtyy pois alan työntekijöiltä ja asiakaspalvelu vähenee. Tähän vaikuttavat sekä automaatit, digitalisaatio että tekoäly, joita Finnkinon omistaja, Euroopan suurin elokuvateatteriketju Odeon Cinemas Group hyödyntää. 

Asiakkaalle näkyvimpiä muutoksia ovat elokuvateatterien auloihin tulleet niin sanotut palveluautomaatit, joista voi ostaa lippuja ja ruokaa. Esimerkiksi Itäkeskuksen Finnkinossa on lisäksi otettu käyttöön automaattiset portit, jotka päästävät kävijän sisään teatteriin. Näin asiakkaan ja henkilökunnan kohtaamiset harventuvat. 

– Siinä ei asiakaspalvelu toteudu alan näkökulmasta riittävästi, sanoo Finnkinon pääluottamusmies Jouni Kelaranta. 

Kaikkea ei silti voida laskea koneiden varaan, vaan henkilökuntaa tarvitaan yhä. Vaikka lippu olisi hankittu netistä, sovelluksesta tai automaatista, henkilökunta setvii tarvittaessa virheostot. Myös esimerkiksi pyörätuolin ja rollaattorin käyttäjät tarvitsevat asiakaspalvelijaa, samoin 3D-lasien käyttö voi vaatia opastusta.  

Kun paikalla on entistä vähemmän työntekijöitä, syntyy ongelmia. Henkilökuntaa ei välttämättä riitä ohjaamaan kävijöitä oikeaan saliin, koska samaan aikaan heidän on oltava siivoamassa tai täyttämässä hyllyjä. Kun asiakkaat ostavat irtokarkkinsa itsepalveluna, saattaa myös kasvaa kiusaus punnita vain osa herkuista. 

Ikärajojen tarkastaminenkin vaatii henkilökuntaa, vaikka lippu olisi jo hankittuna automaatista. 

– Työnantaja on todennut, että ihmisiin pitää siinä luottaa. Vanhemmat asiakkaat ovat pahoillaan, kun kukaan ei neuvo, vaan koneet vain piippaavat, kertoo Finnkinon työsuojeluvaltuutettu Jan Dunderfelt. 

Konehuoneet hiljenemässä 

Osa muutoksista näkyy henkilökunnalle suoremmin, kuin asiakkaille. 

Elokuvateattereiden konehuoneissa työt ovat vähentyneet minimiin, kun teknikoiden tehtäviä on ulkoistettu. Aiemmin heidän työhönsä kuului muun muassa rakentaa playlistit eli soittolistat kunkin elokuvan yhteydessä pyöritettävistä trailereista ja mainoksista, mutta nyt tämä tehdään osin ulkomailta etänä, jolloin tekniset työt ovat vähentyneet, ja teknikot yritetään enenevissä määrin siirtää muihin asiakaspalvelutöihin.  

– Jos elokuvassa on ongelmia esimerkiksi volyymin tai mainosten kanssa, meidän on oltava yhteydessä tekniseen tukeen ulkomailla, Dunderfelt kertoo. 

Huoltoakin on isossa yrityksessä keskitetty muualle. Kelaranta kertoo, että muun muassa jäähilejuomalaitteet ohjelmoidaan ja ajastetaan etänä Hollannista. Jos taas kassajärjestelmässä on ongelma virastoajan ulkopuolella, laitetaan esihenkilön kautta viestiä it-osastolle, josta saattaa tulla takaisin puhelu Ruotsista. 

Elokuvia tehdään jo tekoälyn avulla, mutta leffateattereissa myös työskentelee tekoälyn seulomia ihmisiä.

Henkilöstöstä säästetään 

Automatisoinnin tahti on Kelarannan mukaan kiihtynyt tämän vuoden alkupuolella. Vielä toistaiseksi automaatit ovat epäkäytännöllisiä, eikä niiden käyttö luonnistu kaikilta asiakkailta, jolloin henkilökuntaa tarvitaan avuksi. 

– On kuitenkin selvää, että automaatit tulevat viemään töitä, ei väkeä oteta sinne seisoskelemaan, Dunderfelt toteaa. 

Kelaranta katsoo, että yrityksen kulujen pienentäminen vaikuttaa henkilöstötarpeeseen. Tämä näkyy nytkin muun muassa aukioloajoissa. Pienet teatterit ovat loma-aikoja lukuun ottamatta auki ainoastaan kello 16 alkaen, jolloin työntekijöitä tarvitaan vain muutama. 

Automatisoitumisen lisäksi alan työntekijöitä koskettaa tekoälyn kehitys. Elokuvia voidaan nykyisin tehdä tekoälyn avulla, mutta leffateattereissa myös työskentelee tekoälyn seulomia ihmisiä. Kelaranta kertoo, että valtaosa Finnkinon henkilökunnasta tekee työtä osa-aikaisesti ja suuri osa heistä on nykyisin palkattu vuokratyöfirman kautta. 

Ainakin aiemmin vuokrafirmoilla oli mahdollisuus tekoälyn avulla seuloa hakijoiden CV:t. Se karsii ja perkaa niin, että täytyy olla onnekas, ja täyttää järjestelmään syötetyt parametrit, jotta pääsee edes työhaastatteluun. 

Teksti: Minna Uusivirta 
Kuvat: Anna Autio 

Avainsanat:

elokuvateatterit

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku