Hyppää sisältöön
Uutiset

27.06.2024 17:22

Annika Rönni-Sällinen SuomiAreenassa: kesätyökokemukset määrittävät nuorten kuvaa työelämästä pitkälle

Porin SuomiAreenassa keskusteltiin nuorista ja työelämästä. Esille nousivat haastavan työllisyystilanteen lisäksi positiivisten kesätyökokemuksien luominen ja osaamiseen panostaminen.

S-ryhmän järjestämässä paneelissa kesätöistä ja nuorten työelämästä olivat keskustelemassa PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällisen lisäksi vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra, Satakunnan osuuskaupan marketpäällikkö Jenni Pahker, SOK:n rekrytointipäällikkö Annina Hyvönen sekä kesätyöntekijät Eeva Haaslahti ja Jone Strandberg.

Panelistit kokivat, että kesätyöpaikan löytäminen on monelle vaikeaa. Rönni-Sällinen muistutti, että moni töihin haluava nuori jää ilman kesätyöpaikkaa.

­– Valitettavasti monelle ei ole helppoa löytää kesätyötä. Useimmiten kesätyöpaikka löytyy suhteilla tai tuttujen avulla, Rönni-Sällinen sanoi.

Kahvilassa kesän ajan työskentelevä Haaslahti koki, että ennakkoluuloton asenne on auttanut häntä työn löytymisessä. Tänä kesänä Haaslahti oli pyydetty suoraan S-ryhmälle töihin aikaisempien kesätyönäyttöjen perusteella.

– Olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia töitä ja sanoa kyllä, Haaslahti kertoi.

Työttömyys Suomessa on kasvanut viime aikoina, eikä uusia työpaikkoja ole syntynyt hallituksen toiveista ja sosiaaliturvan leikkauksista huolimatta. Diarran mukaan nyt tarvittaisiin kipeästi kasvua.

– Kun meillä on kasvua, on myös työtä ja työpaikkoja nuorille, Diarra kertasi.

Ensimmäiset kokemukset työelämästä ovat tärkeitä ja vaikuttavat pitkälle

Kesätöistä saadut kokemukset saattavat vaikuttavat vahvasti nuorten käsityökseen työelämästä. Rönni-Sällinen korosti perehdytyksen merkitystä sekä työpaikan ilmapiiriä, jossa uskalletaan kysyä apua ja neuvoja.

– Olennaista on, millainen kokemus ensimmäisestä työpaikasta saadaan, ja minkä kuvan työelämästä se antaa, Rönni-Sällinen painotti.

PAMin tietoon on tullut tältä kesältä myös ikäviä tilanteita, joissa perehdytyksen ajalta ei ole maksettu palkkaa. Kyseiset tapaukset eivät ole koskeneet S-ryhmää.

Tärkeimpänä piirteenä kesätyöntekijälle marketpäällikkö Pahker näki halun oppia. Rönni-Sällisen tavoin SOK:n rekrytointipäällikkö Hyvönen painotti positiivisten kesätyökokemusten luomista.

– Haluamme saada kesätyöntekijät kokemaan itsensä tasavertaisiksi työntekijöiksi, Hyvönen kertoi.

Paneelia seurasi runsaslukuinen yleisö aurinkoisessa Porissa.

Kouluttautuminen ja jatkuva oppiminen tulisi mahdollistaa kaikille

Rönni-Sällinen nosti paneelissa esiin työntekijöiden osaamisesta huolehtimisen. Orpon-Purran hallitus laittaa kapuloita myös koulutuksen rattaisiin lakkauttamalla aikuiskoulutustuen ja leikkaamalla ammatillisesta koulutuksesta.

– Meidän tulisi huolehtia, että osaaminen on kunnossa. Iso haaste on, kuinka ammatillinen osaaminen saadaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeita, Rönni-Sällinen totesi.

Kansanedustaja Diarra komppasi Rönni-Sällistä nähden jatkuvan oppimisen ja koulutuksen olevan tulevaisuuden työelämän edellytys.

– Enää ei tehdä koko työuraa samalla työnantajalla. Siksi on tärkeää, että aina on mahdollisuus kouluttautua ja päivittää osaamista. Keneltäkään ei pidä sulkea ovia, ja tässä valtio on suuressa roolissa, Diarra sanoi.

Lopuksi panelistit sivusivat myös osatyökykyisten alhaista työllisyysastetta Suomessa. Keinoiksi Rönni-Sällinen ehdotti muun muassa palkkatuen laajentamista ja monissa Euroopan maissa käytössä olevien työllistämisvelvoitteiden pohtimista.

Teksti: Pauli Unkuri. Kuvat: Elin Blomqvist-Valtonen.

Avainsanat:

koulutus työllisyys

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku