Aikuiskoulutustukea pitää kehittää – ei lakkauttaa

Suomalaisen koulutustason laskusta kannetaan laajasti huolta. Tai jos ollaan tarkkoja, maamme koulutustaso ei ole varsinaisesti laskenut, vaan ennemminkin pysynyt paikallaan, kun muut maat ovat painelleet ohi.

Huoli on joka tapauksessa aiheellinen, joskin keskustelun painopiste on ollut ehkä hieman liikaa korkeakoulutuksessa, kun taas ammatillinen koulutus on nähty joissain piireissä lähinnä taakkana, johon investoidut rahat ovat poissa siitä oleellisesti − eli korkeakoulutuksesta. Näinhän ei asian tietenkään tarvitse olla, jos kykenemme näkemään koulutuksen resurssit jonain muuna kuin karmeana nollasummapelinä.

Koulutusta tarvitaan, kun teknologinen kehitys ja digitalisaatio muokkaavat aloja.

Koulutusta siis tarvitaan, kun teknologinen kehitys ja digitalisaatio muokkaavat myös palvelualoja. Työnantajan tulisi tietenkin huolehtia siitä, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla muuttuvassa työelämässä.

Samaan aikaan on tärkeää, että työntekijöiden omaehtoisen opiskelun puitteista huolehditaan. Tässä asiassa maamme uusi hallitus suunnittelee huonoja päätöksiä, joista yksi on hallitusohjelmaan kirjattu aikuiskoulutustuen lakkauttaminen. Ei siis etuusajan lyhentäminen, etuuden pienentäminen tai saamisen kriteerien tiukentaminen, vaan totaalinen lopettaminen.

Ansiosidonnainen aikuiskoulutustuki on työssäkäyville tarkoitettu tuki, jonka maksaa työnantajien ja työntekijöiden maksamat työttömyysvakuutusmaksut keräävä Työllisyysrahasto. Aikuiskoulutustukea ei siis pidä sekoittaa Kelan maksamaan opintotukeen. Aikuiskoulutustuen kustannuksiin valtio ei osallistu mitenkään.

Aikuiskoulutustuki on ollut lähes poikkeuksetta se ratkaiseva asia, joka on mahdollistanut opiskelun.

On selvää, että opintovapaalle jäävä työntekijä tarvitsee toimeentulon opintojensa ajaksi. Tähän mennessä mm. työhistoriaan liittyvät (melko tiukat) kriteerit täyttäessään opintovapaalle oleva työntekijä on saanut 15 kuukauden ajalta ansiosidonnaista aikuiskoulutustukea. Tuki on ollut lähes poikkeuksetta se ratkaiseva asia, joka on mahdollistanut töistä pois jäämisen ja täyspainoisen opiskelun. Tuen määrä suhteutuu suunnilleen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Onkin todella nurinkurista, että tilanteessa, jossa suomalaisten pitäisi nimenomaan nostaa osaamistaan, tätä tavoitetta vaikeutetaan käytännössä ylitsepääsemättömällä tavalla. Ja tiedän kyllä hyvin valtiovarainministeriön ja pääministeri Orpon perustelut tuen lakkauttamiselle: Tukea hyödyntävät ”väärät” työntekijät. Käytännössä tämä tarkoittaa jo valmiiksi korkeakoulutettuja työntekijöitä (esim. opettajia tai sairaanhoitajia), joiden lisäkouluttaminen ei kuulemma tuo työmarkkinoille mitään lisäarvoa.

Jo puhtaasti sivistysnäkökulmasta tällainen ajattelutapa on aika karu, mutta myös työmarkkinoiden näkökulmalta mennään metsään.

Koska Suomessa on kiistämättä satojatuhansia työssäkäyviä, jotka ihan oikeasti tarvitsevat osaamisen kehittämistä, tulisi lakkauttamisen sijaan kohdistaa aikuiskoulutustukea juuri tälle kohderyhmälle. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi tarkastelemalla taitekohtaa, jossa tuen ansio-osan määrä putoaa pienemmäksi. Käytännössä hyvätuloisten tuki pienenisi hieman, mikä voisi mahdollistaa nimenomaan palkkahaitarin alapäässä oleville kohdistetun bonuksen. Näin tuki menisi sinne, missä se on aidosti hyödyllistä yksilön ja kansantalouden näkökulmasta.

Työllisyysrahaston roolia työntekijöiden osaamisen kehittämisessä ovat tutkineet myös erilliset selvityshenkilöt. Nyt tämä ansiokas työ valuu hukkaan, kun uudistamisen sijaan hallitus jakaa kurjuutta kaikille.

Jatkuva oppiminen oli edellisen hallituksen iskusana. Uuden hallituksen soisi jatkavan samoista askelmerkeistä.