Hyppää sisältöön
Artikkelit

30.01.2025 09:00

Mitä tehdä, jos työnantaja menee konkurssiin? 

Työntekijän kannattaa toimia nopeasti, jos työnantaja ajautuu konkurssiin. Palkkasaatavia voi hakea palkkaturvasta, mutta hakemus täytyy tehdä kolmen kuukauden kuluessa, neuvoo PAMin juristi Henry Vähtäri.

Konkurssi tarkoittaa yrityksen toiminnan päättymistä maksukyvyttömyyden vuoksi. Yrityksellä ei ole enää edellytyksiä jatkaa toimintaa. Konkurssin myötä myös työntekijöiden työsuhteet päättyvät. Usein henkilöstö on saanut vihjeitä lähestyvästä konkurssista esimerkiksi myynnin laskun tai yrityssaneerauksen epäonnistumisen kautta. 

Kun yritys asetetaan konkurssiin, sen asioita alkaa hoitaa pesänhoitaja. Pesänhoitaja on oikeuden nimeämä lakimies tai muu asiantuntija, joka ottaa vastuun konkurssiin asetetun yrityksen hallinnosta. Hänen tehtävänään on hoitaa yrityksen varallisuuteen ja velkoihin liittyvät asiat lain mukaisesti ja valvoa kaikkien osapuolten, myös työntekijöiden, oikeuksia.  

Pesänhoitaja irtisanoo työntekijät, ellei heille ole tarvetta jäljellä olevien töiden loppuunsaattamisessa. Konkurssitilanteessa irtisanomisaika on aina 14 päivää työsuhteen kestosta riippumatta. Myös määräaikaiset ja perhevapaalla olevat työntekijät voidaan irtisanoa konkurssitilanteessa. Jos työntekijä on irtisanottu jo ennen konkurssia, pesänhoitaja voi lyhentää aiemmin annettua irtisanomisaikaa. 

Pesänhoitaja huolehtii työtodistusten antamisesta. Työtodistuksessa mainitaan työsuhteen kesto, työtehtävien laatu ja päättymisen syy. Jos työntekijä haluaa laajemman työtodistuksen, se on pyydettävä työnantajalta. 

Työntekijöiden palkkasaatavat pyritään maksamaan palkkaturvana. Pesänhoitaja tekee yleensä palkkaturvahakemuksen niistä saatavista, jotka ovat selviä ja riidattomia, kuten irtisanomisajan palkasta ja lomakorvauksista. Tavoitteena on, että lopputili voitaisiin maksaa irtisanomisajan päättymiseen mennessä.  

Pesänhoitaja kuulee työntekijöitä palkkaturvahakemuksen sisällöstä ja tiedottaa, jos hakemusta ei voida tehdä. Viime kädessä työntekijä on itse vastuussa palkkaturvahakemuksen jättämisestä. Hakemus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä – myöhässä jätetyt palkkaturvahakemukset hylätään. 

Palkkaturvasta ei voi hakea kolmea kuukautta vanhempia palkkasaatavia. Jos työntekijällä on tätä vanhempia saatavia, niistä voidaan tehdä konkurssivalvonta eli saatavat kirjataan ylös pesänhoitajan tekemään velkojaluetteloon. Jos konkurssipesässä on varoja jäljellä, työntekijä voi saada osan saatavistaan konkurssin päätyttyä. Usein konkurssipesän varat eivät kuitenkaan riitä kaikkien velkojen maksamiseen tai konkurssipesä voi olla täysin varaton.  

Jos työnantajasi ajautuu konkurssiin, ota yhteyttä liittoon mahdollisimman pian.  

Muistilista: 

  1. Irtisanomisaika: Konkurssissa työntekijän irtisanomisaika on aina 14 päivää. 
  1. Palkkaturvahakemus: Varmista, että palkkaturvahakemus tehdään ajoissa – määräaika on 3 kuukautta saatavan erääntymisestä. 
  1. Työtodistus: Pyydä työtodistus pesänhoitajalta. Jos tarvitset laajempaa todistusta, kysy sitä työnantajalta. 
  2. Konkurssivalvonta: Ilmoita mahdolliset 3 kuukautta vanhemmat palkkasaatavat pesänhoitajalle. 
  3. Ole yhteydessä PAMiin: Kysy neuvoa ja tukea heti, kun konkurssi näyttää todennäköiseltä. 

Artikkelin kirjoittaja Henry Vähtäri on PAMin juristi.

Avainsanat:

palkka työsuhde

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku