Hyppää sisältöön
Tiedotteet

19.12.2024 07:30

PAMin jäsenillä jäsenkyselyjen historian tukalin taloustilanne

Joka kolmas vastaaja kertoo, että hänellä on melko suuria tai vakavia taloudellisia huolia PAMin tuoreessa jäsenkyselyssä. Eniten niitä on alle 30-vuotiailla. Myös ulosottovelallisten tilanne huolettaa.

PAM on tehnyt vuosittaisia jäsenkyselyjä vuodesta 2011. Kaksi vuotta sitten vaikeammista taloudellisesta huolista kärsivien osuus hypähti vakiintuneesta 20 prosentista 30 prosenttiin. Nyt ollaan 33 prosentissa.

Toimeentulonsa parantumisesta viimeisen vuoden aikana kertoo vain 15 prosenttia PAMin marraskuussa tehtyyn jäsenkyselyyn vastanneista. Vajaalla puolella (47 %) tilanne on säilynyt ennallaan. Heikentynyt se on 38 prosentilla.

Eniten toimeentulon heikkeneminen on ikäryhmistä iskenyt nuoriin, alle 30-vuotiaisiin (40%). Osa-aikatyötä tekevistä jopa yli puolet (51 %) koki toimeentulonsa heikentyneen.

Osoitus taloudellisen tilanteen vaikeutumisesta on myös ulosottovelkaisten osuus. Ulososottovelkaa oli koko vastaajajoukosta 13 prosentilla. Erityistä huolta herättää se, että vastanneista, joiden perheessä on alaikäisiä lapsia, joka viidennellä oli ulosottovelkaa.

Jäsenkyselyn vastausten perusteella PAMin jäsenten bruttopalkan keskiarvo on 2224 euroa kuukaudessa. Mukana ovat sekä kokoaikaiset että osa-aikatyöntekijät.

Leikkaukset osuneet kahteen kolmesta

PAMin jäsenten toimeentuloa ovat heikentäneet muun muassa Orpo-Purran hallituksen toteuttamat asumistukeen, työttömyysturvaan, toimeentulotukeen sekä lääkekorvauksiin tehdyt leikkaukset. Kaksi kolmesta (63 %) kertoo leikkausten vaikuttaneen toimeentuloonsa ja joka kolmanteen (34 %) on osunut useampi leikkauksista.

Vastanneista 37 prosentilla oli joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen osa-aikainen työsuhde. Heistä 61 prosenttia teki osa-aikatyötä, koska kokoaikatyötä ei ollut tarjolla. Kaikista vastanneista 56 prosenttia tekee kokoaikaista vakituista työtä. Kaupan alalla vakituiset kokoaikaiset työsuhteet olivat jo vähemmistö (49 %).

Työttömistä kaksi kolmesta vastaa useamman kuin yhden leikkauksen vaikuttaneen häneen. Noin puolet opiskelijoista (47 %) ja osa-aikaista työtä tekevistä (45%) kuuluu myös tähän joukkoon.

Asuntoa jouduttu vaihtamaan

Laajimmin vaikutusta on ollut lääkekatolla ja toiseksi laajimmin asumistuella.

Niistä, joiden talouteen asumistuen leikkaus on vaikuttanut, melkein joka viides (17 %)  on joutunut vaihtamaan asuntoa, ja joka kolmas (34%) on harkinnut vaihtoa.

Kaikkiaan myös asumisen kalleus vaikuttaa. Sen vuoksi noin joka kymmenes (9%) on joutunut vaihtamaan asuntoa.

Asumistukea sai marraskuussa viime vuotta pienempi osuus. Sen voi olettaa kertovan siitä, että asumistuen ehtojen tiukennus on tiputtanut heidät tuen ulkopuolelle.

Kysely lähettiin 69 974 marraskuussa yksinkertaisella satunnaisotannalla poimitulle jäsenelle. Vastaajia 11 496.​ Vastausprosentti 16,4%

Rönni-Sällinen: Lisää palkkaa ja työtunteja

Rönni-Sällinen: Lisää palkkaa ja työtunteja

– Minä näen jäsenkyselyn tulokset kirkkaana kuvana siitä, miten korkea inflaatio, matalat palkankorotukset ja hallituksen toteuttamat epäoikeudenmukaiset sosiaaliturvan leikkaukset kurjistavat palvelualojen työntekijöiden ja heidän läheistensä elämää. Palkkoja on parannettava, ostovoimakuoppa on kurottava umpeen, PAMin puheenjohtaja Annika  Rönni-Sällinen sanoo.

– Työajat vaikuttavat tuloihin, elämän hallintaan, terveyteen, tuottavuuteen ja moneen muuhun. Kyselyn tuloksista nähdään elämiseen riittämättömien työtuntien vaikutus toimeentuloon tilanteessa, jossa hallitus on kohdistanut leikkauksensa myös vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekeviin. Tunteja on kerta kaikkiaan saatava lisää, hän toteaa.

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku