Hyppää sisältöön
Blogit

03.12.2024 12:05

Ensi vuonna neuvotellaan paremmasta työelämästä

Palkka on nyt tärkeintä, kun uusista työehdoista sovitaan. Viime vuosina muodostunut ostovoimakuoppa on kurottava umpeen. Samalla ympäröivä lainsäädäntö on kovin toisenlainen kuin aiemmin, joten uudessa tilanteessa tarvitaan rohkeutta, kirjoittaa PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.

Ensi vuoden alkupuolella sovitaan uudet työ­ehdot kaikille työntekijöille, jotka ovat töissä PAMin sopimusaloilla. Silloin PAM ja eri työnantajaliitot istuvat neuvottelupöytiin. Edellisistä neuvotteluista on kulunut parisen vuotta.

Kaikki työehdot eivät keneltäkään muutu, mutta kaikista voidaan neuvotella. Nyt tärkeintä on varmastikin palkka, sillä palkkamme riittää aina vähempään. Viime vuosina muodostunut ostovoimakuoppa on kurottava umpeen. Se syntyi viime vuosien hintojen nousun eli inflaation ja maltillisten palkankorotusten myötä.

Tavoitteenamme on tehdä kahden vuoden sopimuksia, joissa ensimmäisen vuoden palkankorotus olisi 6 prosenttia, kuitenkin vähintään 150 euroa kuukaudessa, ja toisen vuoden korotus 4 prosenttia, kuitenkin vähintään 100 euroa. Näin saataisiin ostovoimakuoppaa kurottua umpeen ja varauduttaisiin sopimuskauden aikaiseen inflaatioon.

Sekalinja, jossa palkankorotuksista sovitaan sekä prosentteina että euroina, vähentäisi palkkaerojen kasvua ja turvaisi pienipalkkaisten asemaa. Se on pamilaisille erityisen tärkeä, sillä maan hallituksen leikkaukset ja inflaatio osuvat erityisen ankarasti pieni­palkkaisiin.   

”Uudessa tilanteessa tarvitaan rohkeutta.”

Kun me ryhdymme ensi vuonna neuvottelemaan työehtosopimuksista, ympäröivä lainsäädäntö on kovin toisenlainen kuin aiemmin. Maan hallituksen toimien vuoksi valtakunnansovittelijan toimivaltaa rajoitetaan ja näin käytännössä rajataan sopimusmahdollisuuksia. Poliittisia ja tukilakkoja on rajattu, lakkosakkoja korotettu. Paikallisen sopimisen pitäisi olla paljon nykyistä laajempaa ja sen myötä myös yleissitovuus voi olla uhattuna.

Noin kuukausi sitten julkistimme yhdessä SAK:hon kuuluvien liittojen kanssa tämän palkan­korotustavoitteen, johon kaikki pyrimme neuvotteluissamme. Tällaista yhteisesiintymistä ja palkankorotustavoitteen julkistamista ei ole ennen tehty. Jo viime neuvottelukierroksella tiivistimme yhteis­työtä muiden SAK:hon kuuluvien liittojen kesken, mutta nyt olemme valmistautuneet neuvotteluihin tiiviimmässä yhteistyössä.

Työnantajapuolen reaktiot ovat olleet osin suorastaan koomisia. Yllättävää ei tietenkään ole korotustavoitteiden kauhistelu. Mutta paheksunta SAK:laisten liittojen yhteistyölle on varsin erikoista. EK:n mielestä se käy, että työnantajat koordinoivat ja pakottavat kaikki ratkaisut noudattamaan viennin avausta, mutta työntekijäpuolen koordinaatio on paheksuttavaa toimintaa.

Uudessa tilanteessa tarvitaan rohkeutta. Sopimukseen pääsy ja siitä kiinni pitäminen ei onnistu vain neuvottelijoiden voimin, vaan kaiken pohjana ovat jäsenet ja työpaikkojen aktiivit. Sillä tavoin on mahdollista saada se, mitä palvelualojen työn­tekijöille kuuluu. Meillehän kuuluu sopimus paremmasta työelämästä!

Kirjoittaja Annika Rönni-Sällinen on PAMin puheenjohtaja.

Lue lisää PAMin tavoitteista ja seuraa työehtosopimusneuvotteluja täällä

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku