Hyppää sisältöön
Uutiset

16.08.2024 14:37

Käräjäoikeus tuomitsi siivousalan yrityksen ja sen toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta – PAMin jäsenelle korvauksia lähes 4000 euroa

Työturvallisuusmääräysten laiminlyönnit johtivat työntekijän vakavaan ihovammaan. Työntekijä voitti oikeustapauksen.

Kuopiolaisen siivousyhtiön työntekijä oli siivonnut marraskuussa 2021 entisen makkaratehtaan tiloja rasvaliasta, kun pesuainetta oli valunut hänen käsilleen. Pesuaine syövytti hänen ihoaan ja aiheutti kahden kuukauden työkyvyttömyyteen johtaneen ihovamman sekä pysyvän kosmeettisen haitan.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomion mukaan tapaturman syynä olivat laiminlyönnit, joiden seurauksena työnantaja oli vaarantanut vakavasti työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä.

Puutteista huomautuksia ennen tapaturmaa

Työntekijälle ei ollut annettu työturvallisuusmääräysten edellyttämää kemikaalin kestävää suojavaatetusta, kasvosuojainta ja saappaita. Lisäksi myös toisen työntekijän opastus todettiin yhtä puutteelliseksi.

Työsuojelutarkastajat olivat aiemmin huomauttaneet yhtiötä kemikaaliluettelon laatimisesta, käytettävien kemikaalien työntekijöille aiheuttamien vaarojen selvittämisestä ja kirjallisen riskien arvioinnin laatimisesta kesä- ja heinäkuussa 2017 sekä tammikuussa 2022.

Työntekijä voitti oikeustapauksen

Tapaturma tuli Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) tietoon, joka teki tapauksesta poliisille rikosilmoituksen ja sen myötä tapaus eteni oikeuskäsittelyyn. Työntekijä sai PAMilta oikeusapua. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi yrityksen toimitusjohtajan maksamaan työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakkoa ja yhtiön maksamaan 2.000 euroa yhteisösakkoa. Lisäksi yhtiö ja toimitusjohtaja tuomittiin yhteisvastuullisesti maksamaan jäsenelle korvausta yhteensä lähes 4000 euroa sekä korvaamaan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

Tuomio on lainvoimainen.

Teksti: Minna Raitapuro

Uutista päivitetty 19.8.2024 klo 9.18: lisätty tieto aluhallintoviraston roolista, 30.8.2024 klo 9.06 lisätty tieto tuomion lainvoimaisuudesta

Haku