Hyppää sisältöön
Uutiset

15.08.2024 14:13

Labore ennustaa palvelualoille kasvua ensi vuonna

Työn ja talouden tutkimus Labore arvioi PAMin suurimipien alojen supistuvan kehityksen kääntyvän ensi vuonna kasvuksi. Työtunnit eivät lisäänny samaa tahtia.

Labore arvioi suhdanne-ennusteessa vuosille 2024-2025 kuluttajahintojen nousun hidastumisen eli inflaation taittumisen auttavan erityisesti palvelualojen kehitystä. Toisaalta yleisen arvonlisäverokannan nostaminen leikkaa jonkun verran kasvua.

Kaupan tuotanto supistuu tänä vuonna hieman, 0,2 prosenttia, ja kasvaa 2,6 prosenttia vuonna 2025. Työtunnit kuitenkin vähenevät: tänä vuonna 1,8 prosenttia ja ensi vuonna 0,1 prosenttia.

Majoitus- ja ravitsemisalan tämän vuoden Labore arvioi päätyvän 0,6 prosentin supistumiseen, mutta ensi vuonna ala päätyisi jo 1,6 prosentin kasvua. Tehdyt työtunnit noudattavat samaa kaavaa, tänä vuonna ne vielä vähenevät 0,5 prosenttia, mutta kasvaisivat ensi vuonna 1,0 prosenttia.

Turvallisuus-, vartiointia ja etsiväpalvelujen poikkevat muista toimialoista siinä, että niiden tuotos kasvaa jo tänä vuonna maltilliset 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 3,3 prosenttia. Työtuntien määrä ei tänä vuonna kasvusta huolimatta lisäänny. Tunnit vielä vähenevät 0,7 prosenttia, mutta ja ensi vuonna Labore arvioi tuntien lisääntyvän 1,8 prosenttia.

Kiinteistöpalvelualalla kehitys on muiden palvelualojen kaltaista: 0,4 prosentin supistus tänä vuonna ja 0,9 prosentsin kasvu ensi vuonna. Työtunnit vähenevät 0,4 prosenttia tänä vuonna ja lisääntyvät 0,4 prosenttia vuonna 2025.

Entinen Palkansaajien tutkimuslaitos Labore tekee toimialaennusteen yksityisen sektorin päätoimialoista kaupasta ja liike-elämän palveluista, matkailu- ja ravintola-alasta sekä teollisuudesta ja rakentamisesta. Teollisuudessa aloitetaan työehtosopimusneuvottelut syksyllä. PAMin isoille aloilla nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa ensi vuoden puolelle.

PAM tilaa toimialaennusteen Laborelta yhdessä Ammattiliitto PRO:n, Paperiliiton, Raideammattilaiset JHL:n, Rakennusliiton ja Rautatiealan unioni RAU:n kanssa.

Laboren toimialaennuste

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku