Järkevä talous- ja työllisyyspolitiikka vaatii tulevalta hallitukselta kärsivällisyyttä

Kokoomuksen yhdelle hallituskaudelle ajama kuuden miljardin sopeutustavoite onkin aiheesta todettu epärealistiseksi ­ja leikkauksina toteutettuna talouden kehitykselle haitalliseksi.

Koska kyse on talouspolitiikan suurista linjoista, joilla vaikutetaan merkittävällä tavalla talouden kokonaiskysyntään, vaatii toimien ajoitus erityistä huomiota.

Työn ja talouden tutkimus Labore huomauttaakin ennustejulkaisussaan, että väärin ajoitetut sopeutustoimet eivät vahvista julkista taloutta odotetulla tavalla.

Koska Suomen talous on ajautunut Venäjän hyökkäyssodan ja kustannuskriisin myötä taantumaan, olisi oikea hetki leikkauksille ja veronkorotuksille todennäköisesti alkavan hallituskauden loppupuolella, kun talouskasvun ennustetaan jälleen kiihtyvän.

Myötäsyklisyys on suomalaisen talouspolitiikan perusongelma

Poliittinen logiikka saattaa kuitenkin toimia asiantuntijoiden suosituksia ja kasvua tukevan talouspolitiikan teoriaa vastaan. Epäsuositut päätökset halutaan usein saada vaikutuksineen alta pois nopeasti, jotta ne ehtivät unohtua ennen seuraavia vaaleja. Päätöksien lykkääminen taloudellisesti otolliseen ajankohtaan voi tuntua myös vaikealta tilanteessa, jossa sopeuttamisen kohteet ovat poliittisten lehmänkauppojen summa.

Talouspolitiikan myötäsyklisyyden ongelma ei sinänsä ole Suomessa uusi – nousukauden hallitukset käyttävät rahaa, kun sitä kerran on, ja laskusuhdanteista koitetaan selvitä säästämällä. Koronaepidemian alkuvaiheessa taloutta elvytettiin oikea-aikaisesti, mutta talouspolitiikka jatkui liian elvyttävänä liian pitkään. Nyt valtion menoja halutaan keskellä laskusuhdannetta leikata taas miljardikaupalla.

Veroaste laskee haittaverojen saavuttaessa tavoitteensa

Julkisen sektorin menoja kasvattavat lähivuosina tarpeelliset investoinnit niin turvallisuuteen kuin talouden vihreään siirtymäänkin. Ikääntyvän väestön hoivatarpeet aiheuttavat yhtä lailla menopaineita, joskin rauhallisempaan tahtiin.

Myös julkisen talouden tulopuolta koskee kuitenkin akuutti ongelma. Suomen kokonaisveroaste suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee Laboren ennusteen mukaan vuodesta 2022 vuoteen 2025 mennessä peräti 1,6 prosenttiyksikköä.

Kuten valtiovarainministeriön verokartoituksessa huomautetaan, taustalla vaikuttaa suurelta osin valmiste-, energia- ja liikenteen verotuottojen merkittävä lasku. Koska näiden verojen päätarkoitus ei kuitenkaan ole fiskaalinen vaan kulutusta ohjaava, ei niiden tuottoa ole mahdollista pitää yllä jatkuvilla korotuksilla. Julkisen talouden tulojen vakautus vaatiikin hallitukselta korotuksia muuallekin kuin haittaveroihin.

Lisäksi veropohjaa tulisi tiivistää ja laajentaa puuttumalla kansainvälisten yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun sekä selkeyttämällä digitaalisen talouden sääntöjä. Nähtäväksi jää, onko kokoomusjohtoisella hallituksella halua siihen.

Tuottavuus- ja työllisyyspolitiikka vaatii kärsivällisyyttä

Tulojen kasvattamiseksi katse kohdistetaan todennäköisesti tuottavuuden ja työllisyyden kohentamiseen. Parlamentaarisessa työryhmässä sovittu tavoite tutkimus- ja kehitysintensiteetin nostamisesta 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vahvistaakin toteutuessaan tuottavuuskasvun edellytyksiä.

Sen tuloksia saadaan kuitenkin odottaa useamman hallituskauden ajan. Julkista taloutta vahvistaisi erityisesti julkisen sektorin tuottavuuden kasvattaminen, mutta esimerkiksi työvoimaintensiivisen hoiva-alan tuottavuuskasvuun ovat hopealuodit vähissä.

Valmiiksi vahvassa työllisyystilanteessa on myös entistä vaikeampaa löytää tarkoituksenmukaisia keinoja työllisyysasteen kohottamiseen. Jo menneellä hallituskaudella havahduttiin siihen, ettei työllisyysasteen nousu kohenna julkisen talouden tilannetta totutulla tavalla epätyypillisten työsuhteiden yleistyessä.

Myös työ- ja elinkeinoministeriön tiekarttatyössä huomattiin, että merkittävä osa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta johtuu tarjolla olevien työsuhteiden heikosta laadusta.

Avainasemassa niin työllisyyden kuin tuottavuuden kehittämisessä onkin tulevina vuosina koulutus. Suomeen tarvitaan iso nippu uusia tutkijoita ja huippuosaajia, jotta kasvavasta tutkimus- ja kehitysrahoituksesta saadaan täysi hyöty irti.

Digitaalinen murros ja vihreä siirtymä ovat kuitenkin koko talouden läpäiseviä ilmiöitä, joiden myötä uutta osaamista tarvitaan kaikilla toimialoilla niin tutkintoon johtavan koulutuksen, lyhyempien koulutusjaksojen kuin työssä tapahtuvan oppimisenkin avulla. Tämä vaatii tulevalta hallitukselta yhtäältä hyvin ajoitettuja investointeja ja toisaalta huomattavaa kärsivällisyyttä, sillä koulutuksen kääntyminen talouskasvuksi vie aikansa.

Toivoa sopii, etteivät ennen vaaleja luvatut lisäsatsaukset koulutukseen osoittaudu juhlapuheiksi.