Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Onnistunut kesätyökokemus siivitti uralle palvelualoilla Artikkelit 11.04.2023 13:23 Onnistunut kesätyökokemus siivitti uralle palvelualoilla Lila Pietiläisen, 25, ensimmäinen työpaikka oli kesätyö Linnanmäen laitetyöntekijänä. Hyvä kesätyökokemus antoi ponnahduslaudan asiakaspalvelutyöhön. Linnanmäki poiki Lila Pietiläiselle (kuvan oikeassa laidassa) kimmokkeen jatkaa asiakaspalvelutyössä. Kuva: Lila Pietiläisen kotialbumi Siitä on kohta viisi vuotta, kun espoolainen Lila Pietiläinen jännitti ensimmäistä työpäiväänsä Linnanmäen huvipuiston laitetyöntekijänä. Alkamassa oli hänen ihka ensimmäinen työsuhteensa. Ajatuksissa pyöri yksi kysymys: pärjäisikö hän? − Ihan turhaan sitä tuli jännitettyä. Saimme työhön hyvän perehdytyksen ja aluksi työskentelimme lasten laitteilla pareittain, jotta kenenkään ei tarvinnut jäädä yksin, Lila kertoo. Hän tutustui nopeasti myös muihin kesätyöntekijöihin − tai hupimestareihin, kuten Linnanmäellä heitä kutsutaan. Ja työkavereitahan piisasi, sillä Linnanmäellä työskentelee yhteensä yli 700 kesätyöntekijää erilaisissa tehtävissä. − Olimme vähän kuin iso perhe, ei ollut yhtään yksinäinen olo. Apua oli aina lähellä, Lila kertoo. Työ opetti vastuuta Työn kautta Pietiläinen oppi nopeasti vastuullisuutta, sillä turvallisuus on laitetyöntekijän ykkösasia. Koko ajan oli oltava valppaana eikä puhelinta voinut työn ohessa vilkuilla. Kun työ alkoi luistaa, sujui lasten laitteiden hoitaminen itsenäisesti. Niiden lisäksi hän sai vastuulleen myös vauhdikkaampia huvilaitteita, kuten legendaarisen Kieputtimen. Lilaa niiden kyydissä ei tosin nähty, vaikka työntekijät saivat niihin vapaapääsyn työsuhde-etuna. − Ajoin myös sellaisia laitteita, joiden kyytiin en itse uskaltanut mennä, hän naurahtaa. Antoisia kohtaamisia Lila nautti kesätyössään erityisesti ulkotyöstä ja huvipuiston tunnelmasta, vaikka työpäivät saattoivat venyä 10 tunnin mittaisiksikin. Tauotusringit pyörivät päivän mittaan ja erityisesti lapsiasiakkaat tekivät hänen työpäivistään mieleisiä. − Rakastin sitä, kun lapset hihkuivat innostuksesta ajaessaan laitteilta. Jos jollekin tuli paha mieli, annettiin tarroja ja heti ilme kirkastui. Hän oppi myös, miten erilaisia ihmisiä kannattaa käsitellä erilaisissa tilanteissa ja yllättyi itsekin siitä, miten paljon hän nautti asiakaspalvelutyöstä. − Tuntui, että se työ on kuin mulle tehty! En osaisi kuvitellakaan olevani missään muissa tehtävissä kuin asiakaspalvelutehtävissä. Asiakaspalvelutyö vei mennessään Hyvä kesätyökokemus viitoittikin Lilan uralle suuntaa. Kuluneet neljä vuotta hän on työskennellyt Verkkokauppa.comin myymälässä Helsingin Jätkäsaaressa, jossa hän ottaa tällä hetkellä vastaan asiakaspalautuksia ja huollettavia tuotteita. Työnsä ohella hän on suorittanut merkonomin tutkinnon. Lila nauttii edelleen asiakkaiden kohtaamisesta ja erityisesti niistä hetkistä, kun saa vihaisena tuotereklamaatiota tekemään tulleen asiakkaan lähtemään hymyissä suin. Entinen kesätyöpaikka vilahtelee myös aika ajoin mielessä. − Lintsi houkuttelisi aina kesällä, mutta vakituisesta työpaikasta ei tietenkään ole mahdollista saada sellaista rakoa, että pääsisi ajelemaan laitteita, hän naurahtaa. Kesätöitä pohtivia hän kannustaa kokeilemaan siipiään rohkeasti palvelualoilla. − Kokemuksen myötä palkkakin nousee ja kesätyökokemus voi toimia ponnahduslautana seuraavaan työpaikkaan. Avainsanat: huvi-, teema- ja elämyspuistot työsuhde Jaa Lue seuraavaksi Uutiset palkka työsuhde työtaistelu Saanko palkkaa, jos toisen alan lakko estää työntekoni? 2.12.2024 Artikkelit lainsäädäntö työsuhde Milloin työntekijällä on oikeus omaishoitovapaaseen? 6.11.2024 Artikkelit lainsäädäntö palkka työsuhde Viivyttely voi kostautua, selvitä puutteet palkassa heti 30.9.2024 Näytä kaikki
Uutiset palkka työsuhde työtaistelu Saanko palkkaa, jos toisen alan lakko estää työntekoni? 2.12.2024
Artikkelit lainsäädäntö palkka työsuhde Viivyttely voi kostautua, selvitä puutteet palkassa heti 30.9.2024