Säällinen työ edistää tasa-arvoa ja torjuu köyhyyttä

Presidentti Tarja Halonen, 78, toivottaa tervetulleeksi toimistolleen ja kuljemme eteisaulan läpi valoisaan neuvotteluhuoneeseen.

Luottamustoimet lukuisissa järjestöissä ja verkostoissa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin ovat pitäneet presidentin kiireisenä toisen kauden päätyttyä vuonna 2012. Halonen toimii aktiivisesti erityisesti kestävään kehitykseen, tasa-arvoon ja rauhanvälitykseen liittyvien kysymysten parissa.

Niistä muistuttaa myös presidentin rinnassa komeileva ympyränmuotoinen pinssi. Se symboloi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, joiden pyrkimyksenä on poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta ja turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla vuoteen 2030 mennessä.

Säällinen työ osa kestävää kehitystä

Kestävän kehityksen tavoitteissa näkyy myös Tarja Halosen oma kädenjälki. Vuosituhannen alussa monilla yhteiskunnan tasoilla havahduttiin siihen, että kansainvälistyneet työmarkkinat ja vapaasti liikkuva pääoma olivat muuttaneet työnteon ehtoja voimakkaasti.

Osa työntekijöistä hyötyi entistä laajemmista työmarkkinoista, mutta monille se tarkoitti kurjistuvia työoloja ja turvattomampaa asemaa.

Halonen toimi tuolloin YK:n työjärjestön ILO:n asettaman Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission toisena puheenjohtajana. Hän puhui aktiivisesti sen puolesta, että työ huomioitaisiin keskeisenä ihmisen elämään, yhteiskuntaan ja oikeudenmukaisen kehitykseen vaikuttavana tekijänä.

Kyse ei ole pienestä asiasta, koska sillä, millä ehdoin työtä tehdään, on keskeinen rooli myös köyhyyden poistamisessa. Kun työntekijä saa palkkaa, joka riittää ravitsevaan ruokaan, asumiseen ja perheen elättämiseen, köyhyys vähenee.

Maailmankomission työ loi pohjan sille, että ILO omaksui käsitteen decent work, johon viitataan suomeksi sanapareilla kunnon työ, säällinen työ tai ihmisarvoinen työ.

”Haimme sellaista sanaa, joka kertoisi kohtuullisuudesta. Olen itse käyttänyt tällaista länsisuomalaista sanaa kuin säällinen.”

Säällinen työ tarkoittaa turvallista ja riittävän toimeentulon takaavaa työtä, joka ei syrji ketään ja kunnioittaa myös oikeutta perustaa ammattiliittoja ja liittyä niihin. Säällinen työ on keskeinen käsite myös tasa-arvon, ympäristön ja rauhan kannalta.

Myöhemmin säällinen työ sisällytettiin YK:n vuosituhattavoitteisiin ja niitä seuranneeseen Agenda2030:een. ILO:n työryhmän vetäminen nosti samalla Halosen kansainvälisen tason vaikuttajaksi.

”Onnistuimme tehtävässämme kolmessa vuodessa. Se on ollut myönteisin kansainvälisen komissiotyön kokemukseni”, hän kertoo.

Pitkäjänteinen kansalaisvaikuttaja

Poliittisella ja kansainvälisellä urallaan Halonen on tasoittanut tietä kaikille naisille yhteiskunnan johtotehtäviin. Hän oli ensimmäinen naispuolinen juristi SAK:ssa, ensimmäinen naisoikeusministeri, -ulkoministeri sekä -presidentti.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen pitkäjänteinen työnsä ihmisoikeuksien, demokratian, kansalaisyhteiskunnan, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi lukuisissa kansalaisjärjestöissä niin kotimassa kuin kansainvälisestikin. Tähän rooliin pureutuu Katri Merikallion vuonna 2020 julkaistu kirja Erään aktivistin tarina.

”Menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei tiedetä, mutta nykyisyyttä rakennetaan niin, että se olisi turvallinen kaikille”

Pitkälle uralleen Halonen ponnisti Helsingin Kalliosta, jossa sijaitsee myös nykyään hänen toimistonsa ja kotinsa. Työläiskodissa sodan jälkimainingeissa kasvanut Halonen oppi varhain moniarvoisuutta, solidaarisuutta ja yhteistyön merkitystä. Lyyli-äiti ojensi sanomaan me eikä minä.

”Menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei tiedetä, mutta nykyisyyttä rakennetaan niin, että se olisi turvallinen kaikille. Ei sen tarvitse olla ikävystyttävä, mutta sen pitää olla tasa-arvoinen. Se on ollut hyvä pohja”, hän tiivistää.

Kallio kasvatti Halosen myös tekemään kovasti työtä ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Sieltä kumpusi kipinä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustamiseen.

”Ammattiyhdistysliikkeessä ja myöhemminkin urallani olen ollut paljon tekemisissä globalisaation kanssa. Siinä on omat hyvät puolensa, mutta sillä on kyllä selkeästi kahdenlaiset kasvot − toiset häviävät ja toiset voittavat.”

Kohti tasa-arvoisempaa työelämää

Presidentin toimiston seiniä koristavat taulut kertovat uran lukuisista merkittävistä hetkistä valokuvin, kunniakirjoin ja lehtileikkein. Halonen laskee olleensa mukana työelämässä yhteensä puoli vuosisataa.

”Merkittävin työelämän muutos oman urani aikana on ollut se, että naisten oikeuksista on tullut ihmisoikeuskysy­myksiä”, hän sanoo epäröimättä.

Kun Halonen valmistui juristiksi ja aloitti työuransa 1960-luvun lopulla Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) sosiaalisihteerinä, naisten työssäkäynti oli tervetullut lisä perheen talouteen ja antoi naisille toimintamahdollisuuksia. Samalla pidettiin itsestään selvänä, ettei työssäkäynti saanut olla pois perheeltä ja läheisistä huolehtimisesta.

”Naiset tekivät kaksinkertaisen työtaakan. Itsekin olen sen omassa kodissani kokenut.”

Ay-aktiiveina toimineet vanhemmat huokaisivat helpotuksesta, kun Tarja-tytär siirtyi opiskelijapolitiikasta töihin juristiksi SAK:lle.

Halonen kuvaa ay-liikettä tärkeäksi kasvukodikseen ja rakkaaksi alueeksi, jossa hän toimi vuosikymmenen verran. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että työväenliikkeessä olivat omat haasteensa: raja työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyi ja erot ”naisten ja miesten tehtävien” välillä olivat selkeitä huomattavine palkkaeroineen.

Kun Halonen sai Anna-tyttärensä, tuotiin hänelle synnytysosastolle sairaan lapsen hoitosopimus tarkastettavaksi, sillä ”sairaalasta kotiin päästyä ei siihen olisi aikaa”.

”Sanon aina itse pilke silmäkulmassa, että ei kuulkaa kenenkään tarvitse olla sankari! Asioiden pitää järjestyä ilman, että kenenkään tarvitsee ryhtyä sankariksi.”

Uusia esikuvia

Kun Halonen aloitti uransa kansanedustajana, hänestä tuli pian sen jälkeen myös yksinhuoltaja. Kysyttäessä, miten työuran ja perheen yhteensovittaminen mahtoi tuohon aikaan sujua, hän hörähtää nauruun.

”Ei sitä oltu yhteen sovitettu!”

Hetken päästä hän vakavoituu.

”Toisaalta pienen lapsen äitinä kansanedustajan työ oli siinä kohtaa helpompaa kuin työ ammattiyhdistysliikkeen juristina, sillä eduskunnassa pystyi siihen aikaan ainakin jossakin määrin itse järjestämään työaikarytmitystä”, hän pohtii.

Nykyistä hallitusta Halonen pitää merkittävänä suunnannäyttäjänä työn ja perheen yhteensovittamisessa.

”Minusta on ollut aivan riemastuttavaa, että ministerit ovat saaneet vauvoja ja palanneet takaisin työelämään. Tämä on ollut merkittävä ajanjakso. Se antaa esikuvan ja luo myös kertomusta siitä, miten työelämä pitäisi järjestää niin, että ei tarvitse luoda sankarimyyttejä.”

Suomalaisessa työelämässä Halonen näkee edelleen kaksi keskeistä haastetta tasa-arvon kannalta: sukupuoleen kohdistuvan vihanpidon ja palkkatasa-arvon.

”Palkkatasa-arvo on pysynyt yllättävän sitkeänä ja hankalana kysymyksenä ratkoa. Koulutus, sosiaalipolitiikka, terveydenhuolto ja palvelusektori kokonaisuudessaan, jotka ovat yhä naisvaltaisia aloja, ovat erityisesti jäljessä palkkauksessa muihin sektoreihin verrattuna”, Halonen sanoo.

Työelämän oikeudet vaativat jatkuvaa työtä

Vaikka säällisen työn tavoite on ollut osa ILO:n toimintaa yli kaksikymmentä vuotta ja se nähdään laajasti avainasiana köyhyyden poistamiseksi, turvalliset työolot ja elämiseen riittävä palkka ovat lukuisille työntekijöille ympäri maailman yhä kaukainen haave. Siitä muistuttaa myös ay-liikkeen järjestämä Kunnon työ -teemapäivä, jota vietetään lokakuun alussa.

Työelämän murros ja globalisaatio ovat tuoneet mukanaan myös työntekijöiden oikeuksien näkökulmasta uusia tilanteita, joihin Halosen mukaan pitäisi seuraavaksi tarttua.

”Esimerkiksi työelämän kansainvälistyessä työoikeudessa, kansainvälisessä tai kansallisessa, ei ole otettu huomioon ihmisiä, jotka tekevät töitä useissa maissa joko työuransa tai elämäntilanteidensa vuoksi. Heidän sosiaaliturvan, työturvallisuuden ja työoikeuden rakentaminen olisi tärkeää. Toivon että nämä asiat pysyisivät esillä.”

Siihen, miten työelämän oikeuksia voidaan edistää niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, vaikuttaa Halosen mukaan hyvin paljon se, miten ammattiyhdistysliikkeeseen suhtaudutaan.

“Kehitys vie aikansa ja välillä se tarkoittaa myös takapakkia.”

Pitkän uran kansalaistoiminnan moniottelijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tehnyt Halonen tietää, että kehitys vie aikansa ja välillä se tarkoittaa myös takapakkia − mitä viime vuodet ovat ay-liikkeelle tuoneetkin.

Keskeistä on tunnistaa, että ihmisten asema työelämässä on hyvin erilainen ja kollektiivista sopimusjärjestelmää tarvitaan tulevaisuudessakin työntekijöiden vähimmäisoikeuksien takaamiseksi.

Halonen arvioi, että köyhyyden ja työttömyyden pirstaloituessa ihmiset syyttävät nykyään herkästi tilanteestaan itseään, vaikka yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset voivat menestyä.

Hän haluaakin rohkaista nuoria toimimaan aktiivisesti paremman työelämän ja laajemmin kestävän kehityksen puolesta.

”Kaikki asiat ovat mahdottomia, kunnes ne on tehty. Kestävä kehitys on pitkä marssi. Se ei ole projekti, vaan elämän suunnan muutos, jota tarvitaan, jotta jokaisella olisi oikeus nauttia elämästä.”

Samalla hän muistuttaa myös armollisuudesta ja yhdessä tekemisestä.

”On tärkeä muistaa, että se riittää, mitä pystyy säällisesti tekemään. Jokaisen oma panos voi olla ratkaiseva, mutta kukaan ei yksinään muuta maailmaa, vaan vastuu on meidän kaikkien. Se on jatkuva työ.”

Haastattelun päätteeksi Halonen toivottaa vielä huumorintajua ja sitkeyttä. Ne taitavat olla myös hänen merkittävän uransa läpi kantaneet voimat.

Jutussa on käytetty lähteenä Katri Merikallion kirjaa Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina (Into 2022)