Hyppää sisältöön
Uutiset

10.05.2022 13:00

Odan tulo toi säpinää dark store -markkinoille

Vuodenvaihteessa Suomeen rantautuneeseen verkkokauppa Odaan suunnitellaan ensimmäisiä toimenpiteitä yhteistyön kehittämiseksi. Mukana on myös työnantajien Kaupan liitto.

Dark store tarkoittaa varastokauppaa tai keräilymyymälää

“Voisi sanoa, että odotukset ovat korkealla. Sen verran myönteistä viestiä Norjan veljesliitolta on kuulunut”, sanoo PAMin sopimusasiantuntija Jyrki Sinkkonen, jolla on yli 20 vuoden kokemus kaupan alasta.

Hänen mukaansa liiton logistiikkatyöryhmä on ottanut Odan asiakseen ja pohdinnan kohteeksi. Molemmat työmarkkinaosapuolet odottavat hyvää yhteistyötä Odan kanssa. Tilanne on toisaalta uusi, mutta samalla vanha tuttu.

“Esimerkiksi Lidl tuli Suomeen 2002, eikä alun suhtautuminen PAMia kohtaan ollut luottamusta herättävää. Kun tietämys on lisääntynyt puolin ja toisin, yhteistyö on ollut saumatonta.”

Sinkkosen mukaan Oda on tehnyt selvän pesäeron Amazonin kaltaisiin verkkokauppoihin, jotka taistelevat kynsin hampain järjestäytymistä, sopimusneuvotteluja ja ay-liikettä vastaan.

Amazonin toimet USA:ssa ovat karmaisevia: jos jonkin työpaikan enemmistö päättää järjestäytyä, yhtiö aloittaa oikeustaistelun kiistääkseen vaalien tuloksen. Saksan Verdi-ammattiliitto on jo järjestänyt lakkoja Amazonin toimintaa vastaan.

“Oda on selvästi ihan toista maata. Se hakee yhteistyötä ay-liikkeen kanssa.”

Britit nettikaupan kärjessä

Uutena asiana Jyrki Sinkkonen pitää koko verkkokaupan muutosta, joka ilmenee Odan kaltaisten dark store -myymälöiden lisääntymisenä.

Dark store tarkoittaa varastokauppaa tai keräilymyymälää, johon asiakkailla ei ole pääsyä.

Aikaisempia kokeiluja ovat jo tehneet muun muassa Wolt Market, Foodora Market sekä S-ryhmän ja Keskon kaltaiset isot toimijat.

”Odotamme mielenkiinnolla Baronan ja Transvallin kaltaisten suurten logistiikkayhtiöiden siirtoja tällä sektorilla”, Sinkkonen sanoo.

Britit ovat kärjessä verkko-ostosten teossa, siellä jo noin joka kymmenes ostos tehdään verkossa. Ruotsissa määrä on noin puolet tästä ja Suomessa noin kolmen prosentin luokkaa, mutta suunta on jyrkästi nouseva.

Norjassa monet Odan työntekijät ovat nuoria ja ensimmäisessä työpaikassaan. Asettaako tämä haasteita PAMille esimerkiksi työaikojen suhteen?

“Onhan se meille iso haaste. Työehtosopimusten kautta työolojen kehittäminen on aika hidasta. Tarvitsemme tervettä, aitoa paikallista sopimista.”

“Alalla on pienet palkat ja osa-aikatyötä. Uskon, että järkevällä sopimisella löydämme keinoja, joiden avulla mahdollisimman moni tulee työllään toimeen.”

Avainsanat:

alustatalous kaupan ala

Haku