Hyppää sisältöön
Uutiset

12.10.2023 08:28

PAM kampanjoi työttömyysturvan puolesta – leikkausesityksiä vastaan

PAM aloittaa torstaina 12.10.2023 kaksi viikkoa kestävän kampanjan työttömyysturvan puolesta. Kampanjan tavoitteena on tuoda esille Orpon-Purran hallituksen työttömyysturvaan suunniteltujen, epäreilujen leikkausten vaikutuksia palvelualoilla työskenteleville.  

PAM vastustaa kaikkia Orpon-Purran hallituksen esityksiä työttömyysturvan heikentämisestä. Toteutuessaan työttömyysturvaleikkaukset vaikuttaisivat kokonaisten perheiden ja myös lasten elämään, koska leikkauslistalla ovat esitykset muun muassa lapsikorotusten lakkauttamisesta sekä työttömyysturvan suojaosan poistosta. Erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla, joissa läheskään aina kokoaikatyötä ei ole tarjolla, näiden leikkausten vaikutukset yksilöiden ja perheiden toimeentuloon ovat kohtuuttomia.  
 
Olisiko parempia leikkauskohteita -kampanja näkyy perinteisten ja digitaalisten mainoskanavien lisäksi ympäri Suomea muun muassa ulkomainonnassa ja esimerkiksi joukkoliikenteessä.

PAMin työttömyysturvaleikkauksia koskevaan kampanja-aineistoon voi tutustua lisää PAMin verkkosivuilla osoitteessa pam.fi/PainavaSyy  
 

Haku